Koska pennuille tuli hurjat kolme viikkoa täyteen tänään, muutettiin sen kunniaksi asuinpaikkaa. Pennut saivat myös ensimmäistä kertaa käydä pihalla ja samalla ne saivat ensimmäiset lihamaistiaisensa.
Eli ensin vähän tunnelmia pihalta ja lihamaistiaisia
1. Hircine
Meidän pieni mettämies. Viime viikosta ei paljoa lisäsanottavaa. Jos pennut olisivat animekoiralauma, Hircine olisi se viisas, voimakas, ylväs johtaja, joka vuoren laella haistelee tuulta ja katsoo laaksossa temmeltävää laumaansa.
Paitsi että se on pentu, joka itkee kun mamman tissistä ei tule tarpeeksi hyvin maitoa. Yhy.
2. Malacath
”Ärr, murr, wäh”. Malacath murhaa sisaruksensa ja jos ihmispolvi ei madu suuhun, se suuttuu. Se käyttää jo kovasti hampaitaan (jota sillä ei vielä ole). Ja sitten kun meille tulee vieraita, Malacath nukkuu jossain nurkassa rauhallisesti.
Kun Malacath sai lihaa, meinasi ruokkijan sormet lähteä mukana.
3. Azura
Azura on edelleen se pieni mammantyttö. Azura tahtoo aina olla äitin kanssa, Azura tahtoo olla isona ihan samanlainen kuin äiti. Azura on se näsäviisas pikkutyttö, joka paheksuu kaikkea mitä äitikin.
4. Peryite
Peryite. Se mystinen tapaus. Liha kelpasi hienosti, tulee moikkaamaan ihmisiä, tulee joskus nukkumaan viereen ja joskus ei, leikkii ja opettelee murisemaan ja riehumaan, kävelee hienosti… Oikein hieno pieni poika!
5. Sanguine
Sanguine se söpöstyy päivä päivältä. Se on niin suloinen pieni nallukka, että sitä ei voi olla pussailematta (ja se pussaa takaisin) ja nuuhkimatta. Tykkää sylittelyistä ja ihmisseurasta. Ensin se pussaa, sitten se puree ja sitten se tulee nukkumaan syliin.
6. Vaermina
Pieni reipas tirppa. Pitää puolensa kyllä isompia vastaan, mutta ei kyllä aina ihan pärjää siltikään. Tulee syliin kerälle nukkumaan, tai jos sen ottaa pussailtavaksi, nukahtaa syliin.
Välillä kyllä vähän käy salaa puremassa jalkoja. ;)
7. Nocturnal
Takatassut näyttää jo aika normaaleilta (jos unohtaa sen faktan, että Nocturnalilla on pentueen valtavimmat kaksoiskannukset, jotka näyttävät melkein ekstravarpailta). Märisee helposti jos jokin on pielessä. Syö muitten pentujen naamoja aamupalaksi.
8. Boethiah
Boesta oikea luonnekuva tällä kertaa! Haastaa muita innokkaasti leikkiin, tulee syömään ihmisvarpaat ja -sormet, kävelee äipän päällä ja on aina ensimmäisenä menossa päin uusia asioita (Malacathin ja Hircinen kanssa).
Ja sitten se näyttää tältä:
Olen vain pieni suloinen Boe, joka ei ikinä mitään pahaa ole tehnyt!
SO CUTE!!!!!