Parin viikon takainen yhteiskuva, jonka olen aiemmin unohtanut laittaa tänne
Maanantaina tuli tosiaan kuusi viikkoa täyteen riiviöelämää. Tulhu on jo ihan kypsä. Antaa pentujen imeä ja on kamalan kiltti muutenkin, mutta ei sitä kyllä huvittaisi. Pian pääsee onneksi kotiinsa.
Pennut ovat nyt siinä iässä, että jos jokin on huonosti, huudetaan. Kovaa. Ne rääkyy niin kovaa että korvat hajoaa. Onneksi ne myös nukkuvat paljon ja nukahtavat kohtuullisen nopeasti. Ja ainakaan vielä öisin ei huuto ole kestänyt ihan kamalan pitkään.
Eilen pennut olivat karanneet pentulasta. Ensin päivällä Rollo ja Mana, ja sitten pari tuntia myöhemmin koko konkkaronkka. Vahvistin aitaa.
Sitten ulkona Boe karkasi aitauksesta useamman kerran kun yritimme valokuvata pentuja. Vahvistin aitaa.
Katsotaan kauanko aidat pidättelee tällä kertaa.
Pennut kävivät maanantaina sirutuksessa ja eläinlääkäritarkissa. Kaikki ok. Pojilla kivekset kanavassa vielä, mutta mitä olen itse kotona tunnustellut, ne on kaikilla jo välillä oikealla paikalla. Autossa pennut huusivat ja nukkuivat. Huono olo ei autossa ollut ilmeisesti kenelläkään, mutta Rollolla iski oksu sitten eläinlääkärissä.
Perjantaina pennut sitten pääsivät taas autoilemaan ja samalla pienelle metsäretkelle. Ajettiin korpeen ja käveltiin pentujen kanssa polkua pitkin vähän matkaa, istuttiin hetki ja kun pennuilta alkoi virta loppua kaikesta varvikossa juoksentelusta, käveltiin takaisin. Tyypeillä oli tosi kivaa.
Hircine ”Rollo”
Rollo on reipas menijä. Se ei ole jokaisen uuden ihmisen luona heti, koska sitä ei niin kiinnosta. Tosin pentuaitaukseen erehtyvä kyllä löytää Rollon hyvin pian kengistään. Rollo tykkää leikkiä rajuja leikkejä muitten pentujen kanssa, ja välillä leikkikaverilta saattaakin päästä itku kun eräs vähän höykyttää.
Malacath ”Mana”
Mana on toinen, jota ei ihan hirveästi vain kiinnosta vieraat ihmiset. Mana hengailee mielellään Rollon tai muitten mustien seurassa, mutta kivasti se leikkii myös repimisleikkejä ihmisten kanssa. Eikä edes haittaa vaikkei olisi lelua, Mana kyllä tyytyy ystävällisesti pelkkiin käsiinkin!
Azura ”Saaga”
Saagasta on kuoriutunut varsinainen sekopää. Se rallittaa ympäriinsä, puree kaikkea ja kaikkea, leikkii leluilla, kiusaa Tulhua (ja ”auttaa” Tulhua pallon noutamisessa). Se rakastaa iskeä hampaansa uusiin ihmisiin, mitä vähemmän nähty, sen parempi. Saagan erikoisuus on myös hiusten syöminen.
(ps. se näyttää viattomalta, mutta siihen on varmaan syy, että se oli ensimmäinen joka kasvatti pirunsarvet. Eiku joka nosti korvansa.)
Peryite
Niiiiiiiin suloisen ja kiltin ja ystävällisen näköinen. Mutta sitä se ei ole. Peryite tykkää käsistä. Keitettynä. Raakanakin paremman puutteessa. Onneksi sen saa usein huijattua tarttumaan leluun käden sijasta. Tai sisarukseen, jos sopiva uhri sattuu olemaan lähettyvillä (esim. puremassa toista kättä).
No on se oikeasti aika luttana.
Sanguine ”Vili”
Sanguine on aina viimeisenä hereillä ja ensimmäisenä huutamassa jos penturaukat hylätään yksin. Se rakastaa kaikkia uusia ihmisiä ja iskee häntä heiluen kaikkiin kenkiin ja lahkeisiin ja käsiin ja vaikka naamoihinkin. Se taisi sen ensimmäiset viikot filosofoida lähinnä sitä mistä olisikaan ehkä parasta purra ihmistä sitten kun hampaat kasvavat.
Tykkää leikkiä myös leluilla.
Vaermina ”Virna”
Lempilelut: Pallot, vetolelut, liian painavien kassien kahvat, pressut ja kaikki mitä ei voimallakaan saa liikkumaan. Uskomaton puruvoima ja into leluihin. Repimisleikit ihan lempparia! Jos uhkaat Virnaa kädellä, se hyppää käteen kiinni, kietoo tassunsa ranteen ympärille ja puree vimmatusti. Aika siisti typy!
Pussailee ja heiluttaa häntää hurjasti kun pääsee syliin. Tai saattaa myös purra naaman irti. Omalla riskillä siis.
Nocturnal
Meidän ressukka. Uudet asiat jänskättävät Nocturnalia hieman enemmän kuin muita, mutta kaikesta ollaan päästy kyllä yli. Uudet ihmiset eivät kyllä aiheuta jänskäreaktiota, vaan Nocturnal lähtee kenen tahansa mukaan kun vaan oikein kutsuu. Ja tutussa paikassa on yksi hirviö… Sen lempparia on ottaa vauhtia ja juosta ihan TÄYSII kohti pahaa-aavistamatonta ihmistä. Sitten se viime metreillä pomppaa suoraan syliin.
Valokuvatessa Nocturnalilla oli jänskäpäivä. Pennut olivat karanneet samana päivänä pentulasta sisällä kun olimme poissa, ja varmaan tyypin päälle oli kaatunut jotain tai jotain muuta vastaavaa, koska se tosiaan jännitti pöydällä seisomista. Se ei uskaltanut myöskään aluksi tulla kunnolla pois pentulasta. Noh. Vähän tukea ja innostusta niin ei pelota enää. Metsälenkilläkin sen sai kannustaa alkuun, mutta ensimmäisen metrin jälkeen juoksi sitten kyllä yhtä reikäpäänä kuin muutkin.
Boethiah
Boe on hyvin itsenäinen pentu. Kävimme tosiaan metsälenkillä ja Boe olisi jäänyt metsään, jos vain olisin antanut. Käveltiin vaikka kuinka pitkälle ja odoteltiinkin vähän siellä kauempana kun ajattelin, että kyllä se tulee, ei se halua yksin jäädä. Ja pkan marjat, tyypillä oli kiva pieni keppi (pienen puun runko), ni ei nyt VOI lähteä mihinkään. En tiedä huomasiko se edes, että olimme lähteneet.
Luovutin ja Boelle tuli noutaja. Se ei siis tullut myöskään kutsusta (kaikki muut pennut kyllä).
Boella on myös hauska tapa pomppia naamaan ja kalisuttaa hampaitaan naaman edessä. Naks naks.
Boe on aika ihana oikeasti kans.
2Black-blogi 