Tänä vuonna päästiin käymään Tulhun, Freian ja Vaalan kanssa buhundien open showssa Nurmijärvellä. Paikalla oli yli 30 buhundia, joka on aivan valtava määrä koiria!
Kyse on siis epävirallisesta näyttelystä, johon voivat osallistua kaikki näyttelykelpaamattomatkin yksilöt. Arvostelemassa oli kuitenkin ihan virallinen ulkomuototuomari (Jetta Tschokkinen) ja kaikki koirat saivat kirjallisen arvostelun.
Kaikki kolme osasivat käyttäytyä kohtuullisen hyvin. Kukaan ei haukkunut edes hevosille, vaikka olin varma että Vaala yrittäisi. Mutta ei edes kokeillut. Häkissä ollessaan se haukuskeli, mutta muuten meni ihan hyvin. Kehässä se innostui vähän pomppimaan kun olisi pitänyt ravata nätisti… Tulhun nätisti ravaaminen taas oli lähempänä tokoseuruuta ja lisäksi se keksi tulla sivulle kun piti seisoa nätisti. Sitten se komensi antamaan herkkua. Itseä vain nauratti moiset pässeilyt. Etenkin Vaalan pomppiminen, ihanaa että sillä oli niin hauskaa kehässä!
Freian sitten esitti Elina, koska sekä Freia että Vaala olivat veteraaniluokassa. Se kyllä osasi vuosien kokemuksellaan tehdä hienosti kaiken. Sillä vain on iänikuisena ongelmana hännän laskeminen kehässä koska paikallaan seisominen on ihan tyhmää.
Tulhu oli pentujen jäljiltä ihan täysin karvaton. Tuomari ensitöikseen kysyi että onko se vasta lopettanut imettämisen mutta kehui että hyvin nisät ovat vetäytyneet kuitenkin. Mustista kommentoi, että kiva nähdä mustiakin buhundeja paikalla! :)
Tässä tyttöjen tulokset
Alma (Tulhu)
AVO2
3v. koon ylärajalla oleva ryhdikäs narttu. Oikeat mittasuhteet. Erinomainen pää. Oikea purenta. Hyvä runko ja kaula. Hieman niukat kulmaukset edessä, riittävät takana. Hyvä häntä. Tänään niukassa karvassa. Liikkuu sujuvasti. Innokas esiintyjä.
Fawn (Vaala)
VET2
8v. erittäin hyväkuntoinen oikean kokoinen aavistuksen pitkä narttu. Oikeanlinjainen pää joka jo hieman kuivunut. Hieman kevyt kuono. Hyvä kaula ja runko. Lanne-osa saisi olla lyhyempi. Oikea-asentoiset raajat. Luusto voisi olla vahvempi. Hyvä häntä. Liikkuu vielä kevyesti. Esiintyy hyvin.
Freia
VET3
11v. erittäin hyväkuntoinen olemukseltaan kevytpiirteinen veteraani. Voisi olla lanneosaltaan lyhyempi. Profiililtaan oikea pää joka jo hieman kuivunut. Oikea purenta. Hyvät korvat. Riittävä kaula. Ok kulmaukset edessä ja takana. Hieman alas kiinnittynyt häntä. Liikkeet kevyet ja vaivattomat. Esiintyy hyvin.
Lopuksi otettiin vielä ryhmäkuva, johon saatiin 30 buhundia. Wow! Freialla tai Tulhulla ei asian kanssa ollut mitään ongelmaa, mutta Vaalaa vähän ahdisti että joku (vieras koira) tulee kuitenkin kohta hänen luokseen. Se oli Freian ja Tulhun keskellä ja ihan minun edessäni ja kovasti vakuuttelin sille että siinä on ihan turvallista olla eikä kukaan tule syömään sitä siitä. Kyllä se siinä oli, mutta ei hirveän mielellään.
Näyttelyn jälkeen olisi ollut vielä rallytokoa, mutta emme voineet jäädä enää pidemmäksi aikaa. Maxilla ja Elinalla oli molemmilla koirat kotona, ja alkoi olla jo vähän turhan monta tuntia takana.
Kotimatkalla vielä tuli pienesti mutkia matkaan, kun Mätsälän kohdalla motarille liittyessämme aloimme haistamaan palaneen käryä. Ajoimme seuraavasta liittymästä huoltoaseman pihaan ja eikun tutkimaan että mikä on vikana.
Rengas oli syystä x kulunut ihan täysin sileälle ja kankaat paistoivat paikka paikoin kumin läpi. Hupsista. Vararenkaan voimin ajoimme sitten vanhaa tietä takaisin kotiin. Onneksi huomattiin rengas ennen kuin se petti. Ei päädytty ojaan tmv.
Kuvat on ottanut Max Kolkka