Viikonloppuna olimme Lahdessa pentunäyttelyssä. Lauantaina näyttelyyn osallistui vain Mana, sunnuntaina Tulhun pentueesta osallistuivat myös Virna, Saaga sekä Rollo.
Lauantaina buhundkehä oli aika heti aamusta, ja olimme Elinan ja Manan kanssa ajoissa paikalla. Manalle ei ollut mukana häkkiä eikä minulla ollut kameraakaan, vaan istuskelimme kehän laidalla odottelemassa omaa vuoroamme Manan kanssa.
Kehässä pieni showpuudelimme oli varsin nätisti ja tuomari totesi heti alkuun, että kiva nähdä mustiakin buhundeja.
Malacath: 1. KP ROP-pentu
”Lähes 7kk. Kookas, hyvin kehittynyt, tiivis runko. Ryhdikäs kaula. Hyvin asettunut häntä. Puhdaslinjainen, urosmainen pää. Voimakas purenta. Pitkä, tilava rintakehä. Tuplakannukset. Kevyet liikkeet.”
Tuomari: Harry Tast
Kehän jälkeen lähdimme hakemaan Manalle loppupäiväksi häkkiä ja Elinalle ryhmäkehään sopivia vaatteita. Kielsin nimittäin menemästä ryhmään kollareissa ja hupparissa. :D
Kuulutukset kuuluivat paikan päällä todella huonosti ja olimme vähän myöhässä kokoomakehästä, mutta selvisimme kuitenkin. Pyörähdys ryhmäkehässä ja kotiin.
Sunnuntaina oli sitten mielenkiintoinen päivä kun muitakin pentuja saapui paikalle. Saaga ei ole aiemmin ollut vastaavanlaisessa tapahtumassa eikä sen kanssa oltu harjoiteltu seisomista tai ravaamista. Lupasin opettaa sen mitä pystyn ennen kehää, ja yllättävän hyvin se onnistuikin. Saaga vain on niin täynnä energiaa ja rakkautta kaikkia kohtaan, että meno kehässä ei ollut kovin nättiä ja täydellisen hallittua, mutta ei se mitään. Saagalla oli ainakin hauskaa. :D Ja oli aivan ihanaa päästä näkemään Saagaakin.
Myös Rollo oli tosiaan paikalla ja sekin oli kasvanut hurjasti viime näkemästä. Nää alkaa näyttää jo ihan aikuisilta – mihin se aika oikein kuluu? Rollo on rakenteellisesti hirveän komea, mutta valitettavasti sen toinen kives on jäänyt johonkin matkan varrelle. Pentunäyttelyyn Rollo tuli siis hakemaan arvostelua.
Ja tosiaan se Virnakin oli mukana. Max halusi kävellä Virnan kanssa näyttelypaikalle, joten me kuskasimme näyttelyyn Virnan häkin. Lisäksi meillä oli mukana Jade-corgi.
Tuomarina buhundeilla oli tänään Eeva Resko.
Hircine: ei sijoiteta
”Hyväntyyppinen, hyvin kehittynyt urospentu. Kaunis pää ja ilme. Hyvin kulmautunut edestä ja hyvä eturinta. Hyvä runko. Lanneosa voisi olla lyhyempi. Hyvä häntä ja hännänkiinnitys. Hyvä vahva takaosa. Hyvin kulmautunut. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Miellyttävä luonne. Vain yksi kives.”
Malacath: 1. KP ROP-pentu
”Erittäin hyvän tyyppinen. Hyvät mittasuhteet omaava uros. Hyvä pää ja ilme. Tiivis hyvä ylälinja. Hyvä häntä ja hännänkiinnitys. Hyvä etu- ja takaosa. Hyvä runko. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Esiintyy erittäin hyvin. Oikea karvanlaatu.”
Azura: 2.
”Miellyttävä hyvin kehittynyt narttupentu. Hyvät mittasuhteet, hyvä pää, kauniit tummat silmät, hyvät korvat, hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä luusto, hieman jyrkkä lantio ja matala hännänkiinnitys. Liikkuu kauttaaltaan hyvin.”
(Saaga sai myös passituksen kotiin harjoittelemaan kehäkäytöstä :D)
Vaermina: 1. KP VSP-pentu
”Hyvin kehittynyt reipas narttupentu. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat, hyvä ylälinja, hieman jyrkkä lantio, hyvä häntä, hyvä etu- ja takaosa. Hyvä runko, voisi olla aavistuksen lyhyempi. Liikkuu kauttaaltaan hyvin, esiintyy hyvin. Oikea karvanlaatu.”
Että tämmöistä. Kaikilla on tosi kivat arvostelut ja oli kyllä ihan mahtavaa saada puolet pentueesta paikalle pentunäyttelyyn. Kiitos kun toitte! :) Ja kiitos Mirvalle, joka kuvasi kehäkuvat! Itse olin tosiaan kiinni erittäin iloisen ja rakastavaisen pennun hihnan päässä.
Kehän jälkeen käytiin ulkona ottamassa muutamat kuvat pennuista. Lähinnä otin kuvia Saagasta ja Rollosta, Mana ja Virna pääsivät vain yhteiskuvaan – niistä kahdesta otan kuvia muutenkin koko ajan. Pennut pääsivät myös ihan vähän murhaamaan toisiaan. Kaikkien mielestä sisaruksien päällä ja alla pyöriskely oli tosi kivaa!
Sitten Saagan ja Rollon omistajat alkoivat tehdä lähtöä. Max ei halunnut kävellä takaisin, joten jäi odottamaan kanssamme ryhmäkehää. Tällä kertaa tosin odotteluaikakaan ei ollut ollenkaan niin pitkä kuin edellispäivänä.
Kävimme vielä ennen ryhmäkehää ottamassa Virnasta ja Manasta palkintokuvat Royal Caninin kuvauspaikalla. Muuten pennut saivat nukkua omissa häkeissään.
Tällä kertaa olimme ajoissa kokoomakehässäkin. Isoon kehään mennessä Manalla oli hihna huonosti kuristamassa sitä, mutta muuten se seisoi ja juoksi tosi nätisti. Elina ja Mana jäivät kuuden parhaan joukkoon, mutta eivät sijoittuneet siitä. Melkein meinasi jo jännittää että miten käy.
Loput kuvat löytyvät galleriastani näyttelyn omasta kansiosta: http://ratnd.com/gallery/#14858207074267
Suuret kiitokset mukavasta näyttelypäivästä kaikille osallisille!