Menetyksiä

Vuoden alku vei meiltä sekä Nellan että Vaalan. Koti tuntuu tyhjältä. Puudelimatami ei ole iltaisin sekoamassa sängyssä tai nukkumassa jaloissa. Vaala ei enää lösähdä ihan selkään kiinni tai tuijota vaativasti ulkoiluaikaan.

13.2.2018 Nella nukutettiin ikiuneen lähes 16 vuoden iässä. Nella oli miesystäväni koira, osa meidän mustuaisjengiä. Täynnä persoonaa ja luonnetta.

Nyt reilu 2 viikkoa myöhemmin jouduin itse tekemään vaikean päätöksen. Vaala lähti kevään ensimmäisenä päivänä; 1.3.2018, vain 10-vuotiaana. Meillä piti olla vielä monta hyvää vuotta edessä. Niitä parhaita vuosia, kun tunnemme jo toistemme tavat kokonaan. Ulospäin Vaala näytti aivan terveeltä. Muutamien viikkojen aikana se oli ehkä kerran tai kaksi saanut reverse sneezing -kohtauksen ja pari kertaa kaapaissut nenäänsä. Eli ei todellakaan mitään huolestuttavaa. Asioita jotka voi ohittaa olankohautuksella: ”sillä meni joku roska/hiekkaa/pölyä nenään”.
Torstaina Vaalan nenä alkoi vuotaa verta, ja kävimme päivystyksessä. Mitään kummempia tutkimuksia siellä ei voinut tehdä, Vaalasta otettiin verikokeet (pari arvoa hieman yli tai ali, mutta ei mitään huolestuttavaa) ja se sai veren hyytymistä edistävää lääkettä, että vuoto loppuisi. Vuoto loppui lähes vuorokauden jälkeen, alkoi hetkeksi uudestaan ja loppui tällä kertaa tunnissa.
Järjettömän soittelurumban jälkeen saimme ajan tähystykseen keskiviikoksi. Iso osa klinikoista haluaa ensin ottaa ct-kuvia, yksi oli passittamasssa meitä hammasröntgeniin (johon olisi ollut aikoja tämän kuun puolivälissä aikaisintaan), monella klinikalla ei ole niin pieniä tähystyslaitteita että nenäontelon tähystys onnistuisi, yksi paikka antoi hinta-arvioksi kaksi tonnia (oletan että siinä olisi sitten ollut mukana se ct ja pakko olla jotain muutakin, pelkkä nenäontelon tähystys ei voi olla noin kallis), yksi ei koskaan soittanut takaisin.
Tiistaina kävimme ottamassa Vaalasta valokuvia. Nenäverenvuoto voi olla pelkkä heinä nenässä, tai se voi olla jotain vakavampaa kuten kasvain. Tiesin jo etten lähtisi leikkauttamaan kasvainta nenäontelosta, joten varauduin siihen etten tule takaisin koiran kanssa jos sillä olisi kasvain.

Keskiviikkona kävimme tähystyksessä. Nenässä ei ollut kasvainta, eikä paisetta, eikä vierasesinettä. Siellä oli syöpymää, turvonnutta kudosta ja rakenteellinen poikkeama (ehkä synnynnäinen, ehkä jonkin muun aiheuttama) sekä eräänlainen homesieni.
Tuo sieni ei yleensä tartu terveisiin koiriin, mutta sen voi saada käytännössä mistä vain – esim. maassa olevat lehdet, heinäkasat, ja sitä taitaa esiintyä jonkin verran myös sisätiloissa. Yleisimmin sitä löytyy pitkäkuonoisilta roduilta, lyhytkuonoisilta ei juuri yhtään. Koiran nenäonteloon asettuessaan se alkaa tuhota ympäröivää kudosta sekä luuta, joka on koiralle kivuliasta. Sitä ei voi diagnosoida nenän ulkopuolelta eikä ct-kuvauksella. Ct näyttää kuinka paljon vaurioita sieni on ehtinyt tehdä, mutta diagnoosiin tarvitaan tähystys.
Sienen oireita ovat mm. nenän kaapiminen, nenän pigmenttimuutokset (rään valumakohdissa), räkäisyys, kipu kuonoa tutkiessa ja se nenäverenvuoto. Mikäli sieni on ehtinyt tuhota luuta ja kudoksia vielä syvemmälle, aina aivoihin asti, seurauksena on neurologisia oireita.

Sienen voi hoitaa. Se ei kuitenkaan luonnollisesti paranna tuhoutunutta luuainesta. Hoito tehdään rauhoituksessa. Koiran nenään laitetaan letkuilla sienilääkettä, jonka valuminen kurkkuun estetään. Koiran päätä käännellään niin, että lääkettä pääsee kaikkialle. Mikäli lääke ei ole yltänyt joka paikkaan, sieni ei lähde ja toimenpide joudutaan uusimaan. Suun kautta syötävät sienilääkkeet eivät juurikaan tehoa. Luonnollisesti hoito on kallista ja sienen poistuminen on aina hoidon jälkeen varmistettava uudella tähystyksellä. Ennen hoitoa tulee ottaa se ct, että tiedetään sienen aiheuttamien tuhojen laajuus.
Tämä sieni on todennäköisesti myös karsinogeeninen. Eräs hyvin pienellä otannalla tehty tutkimus totesi kaikkien lääkittyjen ja parantuneiden koirien saavan myöhemmin kuonon alueen kasvaimen / kasvaimia. Toki lisäaikaa tuli kolmekin vuotta ja täytyy muistaa ettei pienen otannan tutkimus välttämättä kerro todellisesta tilanteesta mitään.

En halua ihmisten päätyvän tänne hakukoneella, joten en laita sienen nimeä. Se löytyy koiranetistä Vaalan kuolinsyystä. En halua, että ensimmäinen asia jonka mahdollisesti tämän sieni-infektion saaneen koiran omistajat löytävät, on koira joka lopetettiin sen takia. Lopetus oli meidän tilanteessamme se päätös jonka minä tein ja jonka uskon olleen Vaalan parhaaksi, mutta toisen koiran kohdalla toisenlaisessa tilanteessa asia voi olla jotain ihan muuta. Vaalallahan ei löydöksissä ollut pelkästään se sieni ja sen aiheuttamat vauriot. On aivan mahdollista että sillä on voinut olla myös vaikka kasvain otsaontelossa, johon ei tähystämällä näe. Jokin on todennäköisesti edesauttanut sienen tarttumista, koska Vaala ei ole esim. ollut kipeänä, joka olisi vaikuttanut immuunipuolustukseen.

Tulimme Vaalan kanssa vielä keskiviikkona kotiin. Halusin vielä ajatella asiaa. Kuitenkin jo kotimatkalla tein päätöksen rauhoituksesta heräilevää Vaalaa silitellessäni. Illalla luin kotona lisää, ja päätös vahvistui. Sieni etenee koko ajan eikä meillä ollut täysin tarkkaa kuvaa siitä kuinka paljon se oli jo tuhonnut, joten seuraavana päivänä varasin Vaalalle lopetusajan. Seuraava nenäverenvuoto olisi voinut tulla mistä tahansa pienestäkin kolahduksesta ja kuten jo aiemmin mainitsin, sieni aiheuttaa kipua.
Illalla Vaala sai herkutella possunsaparolla ja Max söi Vaalan kanssa pussillisen karkkia. Vaala oli oikein tyytyväinen kerjäystaitoihinsa, se sai lähes puolet pienestä karkkipussillisesta. Keskiviikkona ennen eläinlääkäriä kävimme koirapuistossa, jossa oli mukana Vaalan lempparibrassi Reino sekä Virna ja Enni. Vaala sai juosta ja haukkua tasan niin paljon kuin teki mieli. Nyt ei välitetty siitä vaikka olisi alkanut tulla verta nenästä (onneksi niin ei käynyt) eikä siitä, että takajalka kipeytyy jos juoksee liikaa. Se jahtasi aidan vierellä hiihtäjiä ja muita ohikulkijoita ja haukkui niille ja siinä jahtaamisten välissä juoksi Virnan ja Reinon kanssa. Oli kylmä päivä, joten Freia oli kotona. Se ei olisi saanut iloa tuosta reissusta.
Lähes suoraan koirapuistosta lähdimme eläinlääkäriin.

Vaalan poismeno tuntuu epäreilulta ja vaikealta hyväksyä. Mietin olisinko vielä voinut tehdä jotain. Olisinko voinut estää sienelle altistumisen tai mitä jos olisin tajunnut aiemmin että jotain on vialla? Olisiko sienen hoitaminen sittenkin ollut vaihtoehto?
Mietin että olisin halunnut pitää Vaalan vielä edes yhden päivän, olisin vielä halunnut sanoa sille kiitos siitä kaikesta mitä se minulle antoi, olisin vielä kerran halunnut että se tuijottaa minua vaativasti, heilauttaa häntäänsä ja mölisee halutessaan rapsutuksia, ulkoilua tai ruokaa, olisin halunnut vielä kerran käydä sen kanssa kahdestaan pitkällä lenkillä ja olisin vielä kerran halunnut silittää sen pehmoisia korvia, halata sitä ja pussata päähän. Tiedän järjellä ajatellessani, että se ”ylimääräinen päivä” olisi ollut vaikea meille molemmille. Vaala oli herkkä sille mitä minä tunsin. Koiralta on vaikea peittää omaa pahaa oloa. Ja olisin aivan varmasti joka tapauksessa toivonut vielä yhtä päivää. Aina vielä yhtä lisää.

Freia on ollut huolissaan minusta välillä. Se on hakeutunut ihan viereen nukkumaan ja tullut syliin normaalia enemmän. Vaalan poissaolo siihen ei varsinaisesti ole vaikuttanut, mutta tietäähän se minun käytöksestäni, että jotain on vialla. Tytöt olivat usein eri paikoissa hoidossa ja Vaala oli joskus ”muuten vaan” hoidossa (hoitopaikka tykkäsi Vaalasta kovasti ja pyysi toisinaan josko Vaala voisi tulla yökylään), joka on jälkikäteen ajateltuna ihan hyvä.

Vaalan valtavan persoonan lähtö näkyy niin monessa asiassa. Se eli täysillä miettimättä seurauksia ja kiihtyi nollasta sataan puolessa sekunnissa. Se oli hankala, vaativa ja toisaalta todella mukava ja helppo. Sitä ei voinut olla huomaamatta jatkuvasti ja sen mielipiteet ja tunteet tulivat aina täysin selväksi. Ehkä jossain vaiheessa opin ettei lenkillä tarvitse olla silmiä selässäkin ja että taskujani ei syödä rikki jos unohdan niihin nameja. Että kaikkia keittiön tasoja ei raidata ja väliovia avata kun olen poissa kotoa, eikä kukaan tule kylppärin ovelle huokailemaan ja mulkoilemaan kun käyn suihkussa.

Ehkä joskus käsi ei enää etsi Vaalan kylkeä tai päätä silitettäväksi tuolin vierestä, tyynyltä tai sängyn reunalta.

Mennyt vuosi

IMG_2039Blogin päivittely jäi tuossa jossain vaiheessa vuotta, kun alkoi tuntua ettei ole inspiraatiota tai ehtimistä. Jotta jospa nyt päivitellään vähän mitä tänä vuonna on tapahtunut.

Ensin Freia ja Vaala

IMG_9455

Vaala & Freia

Freia on tänä vuonna 12, nyt loppuvuodesta lähenee jo 13. Sen kanssa käytiin vuoden aikana parissa näyttelyssä sekä buhundien Open Showssa.
VSP-vet, ROP-vet, va-SERT sekä yksi EH.
Rallyn treenaaminen on kesällä lopetettu kun huomasin ettei Freia oikein kävele soralla normaalisti. Syksyllä katselin että polvi lonksuu. Lisäksi on ollut jumissa ja välillä kipuinen.
Polvet tutkittiin virallisesti, 0/0. Kävimme myös jäsenkorjaajalla, joka totesi koiran lantion olevan vinossa (se on nyt suoristettu), mutta muuten ei mitään erityistä vikaa löytynyt. Muutaman kerran on käyty myös hierojalla.
Että kai se vaan alkaa olla vanha. Niin ja kaihista huolimatta näkee edelleen ihan ok.

IMG_6301
Mana & Freia SSKY:n erikoisnäyttelyssä

Vaala täytti tänä vuonna 10. Ei ole lainkaan ikäisensä oloinen. Aina yhtä iloisesti sekaisin…
Näyttelyissä ei käyty muualla kuin epävirallisesti Open Showssa, jossa Vaala osallistui myös kasvattajaluokkaani. Ensi vuonna käydään sitten pari kertaa jos löydetään sopivia näyttelyitä kun tuli tuo kymppi täyteen. Sopiva näyttely tarkoittaa sitä, että +10v. koiran ilmomaksu on max. 10€ ja näyttely on jossain lähellä / ollaan muutenkin menossa.
Open Showssa Vaala pääsi kokeilemaan myös Noseworkin alkeita, ja kuten arvelin, tykkäsi siitä. Nyt on kotonakin purkit.
Noin muuten ei mitään kummempaa Vaalan osalta.

Sitten Tulhu ja viime vuoden pennut 

Tulhu: Kävi silmätarkissa (joulukuu -17, silmät OK) ja Buhundyhdistyksen Open Showssa. On laihtunut!

Pennut aakkosjärjestyksessä:

Azura ”Saaga”: Kävi pyörimässä Alavuden Miljoonakoiranäyttelyn kehässä EH:n arvoisesti. Samalla oli meillä pari päivää hoidossa, ja oli oikein ihanan helppo ja vaivaton nuori buhund. Kävi myös Buhundyhdistyksen Open Showssa.
Saaga harrastaa omatoimista haukkumista ja agilitya. Aksa loppuu ensi vuoteen, toivottavasti myös se haukkuharrastus.

Boethiah ”Boe”: Käynyt kolmessa näyttelyssä, joista 2xEH ja 1xSERT. Lisäksi kävi luustokuvauksissa syksyllä, joista hienosti lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0.
Boella on vuoden aikana ollut ontumista, jonka takia se on käynyt usempaan otteeseen eläinlääkärillä. Syksyllä löytyi nuljuluun murtuma, joka nyt pikkuhiljaa alkaa olla ok ja Boe saa taas treenata agilitya. Lisäksi Boe keksi olevansa hurja vahtikoira jonka tulee puolustaa kotia ja isänmaata, mutta sekin alkaa jo tasoittua.
Tapasimme Boen Alavuden Miljoonakoiranäyttelyssä.

Hircine ”Rollo”: Rollolla löytyi tosiaan vaikea, leikkausta vaativa kaihi molemmista silmistä, jonka takia se on ollut pitkään sairaslomalla ja useammassa leikkauksessa. Toiseen silmään ei näkö palaudu täydellisesti koskaan, mutta muuten ollaan jo voiton puolella. Kaihileikkauksen jälkeen käytettävät silmätipat ovat estäneet näyttelyt, mutta Open Showssa Rollo kävi pyörähtämässä. Josko ensi vuonna sitten näyttelyihin kun silmätippakuuri on ohi! Rollo myös treenaa aksaa.
Rolloa on tavattu aina välillä vuoden mittaan.

Malacath ”Mana”: Manalla on ollut hieno näyttelyvuosi. Voitte tätänykyä kirjoittaa Hänen korkeutensa nimen ”EE JMVA PMJV-17 JV-17 HeJW-17 Malacath”. Suomesta sertejä on nyt 5 ja tosiaan Viroon lähdettiin ihan vaan koska why not. Vuoden viimeinen näyttelyviikonloppu messarissa toi sitten kolme voittajatitteliä. Lisäksi Mana on metsästänyt kotonaan sekä lintuja että hiiriä pihalta, tehnyt jälkijuttuja ja tuhonnut kaikenlaista. Loppuvuodesta Manalta irtosi kynsi, joka vielä tulehtui. Eläinlääkärissä saatiin kuitenkin sellaiset antibiootit että ei tarvitse jättää messaria väliin, ja Mana oli erittäin hieno potilas. Mana treenailee myös rallya.
Ensi vuoden tavoitteina Manalla on ainakin Suomen muotovalion arvo ja 2019 Mana lähtee Cruftsiin.
Manan elämästä voi lueskella myös blogista: https://wonderfuldogs.wordpress.com

Nocturnal ”Neva”: Neva osallistui Open Showhun ja kuulemma hyvin menee tytön kanssa. Edelleen on pentueen arin, mutta ei kuitenkaan mikään kamala arkajalka. Esim. Open Showssa ei ollut ongelmia minkään kanssa. :) Puhuimme että Nevakin voisi tulla vuoden alussa terveystarkkeihin, kun meillä on useampi tarkattava koira samaan aikaan.

Peryite ”Tedi”: Tedilläkään ei ole ollut mitään spesiaalia putkessa tänä vuonna. Autojen jahtaamisen kanssa on saanut tehdä jonkin verran töitä ja pariin otteeseen, mutta nyt puhutaan tosiaan buhundista. Ei kuitenkaan ole mikään suuri ongelma. Tapasin Tedin omistajan messarissa, mutta Tediä en ole tavannut. Ensi vuodelle on kuulemma luvassa jonkinlainen perustottiskurssi ainakin. Ja jospa käytäisi sitten joku viikonloppu tapaamassakin Tediä!

Sanguine ”Vili”: Vili viettää lokoisaa perhekoiran elämää matkustellen perheensä mukana ympäri Suomen. Toukokuussa tapasimme koirapuistoilun merkeissä täällä Lahdessa. Aivan ihana iloinen buhundpoika, joka rakastaa perheen lapsia yli kaiken.

Vaermina ”Virna”: Virna on vuoden aikana käynyt kahdesti näyttelyissä ja saanut molemmilla kerroilla EH. Lisäksi se on hienosti ansainnut itselleen RTK1-koulutustunnuksen. Myös rallyn AVO-luokassa se on käynyt, mutta molemmilla kerroilla houkutus sai unohtamaan kaiken muun, ja niistä kisoista on muistona siis kaksi nollaa. Ja pari hauskaa videota.
Virna satutti varpaansa loppukesästä ja oli saikulla, mutta muuten on pysynyt ehjänä.
Virna harrastaa/harrastelee Rallyn lisäksi vaikka sun mitä, ja on ollut haltijalleen erinomainen harrastuskaveri. Ja ihan hirvee iskän tyttö, jonka mielestä isi ei saisi lähteä mihinkään ilman Virnaa.
Nii ja Virnaa näen tosiaan joka päivä.
Virnaan voi tutustua lisää myös blogissa: http://karvaloikka.blogspot.fi/

Ensi vuonna

Ensi vuoden kesälle olemme suunnitelleet Tulhulle toiset pennut. Alkuvuodesta tarkoitus olisi kuvauttaa useampi noista edellisistä, ja keväälle odotamme sitten niitä Tulhun juoksuja. Jos ei nyt tärppää, niin kokeilemme varmaan uusiksi sitten syksymmällä.
Teemme visiitin myös SSKY:n erikoisnäyttelyyn helmikuussa, mutta kokoonpanosta en vielä tiedä. Freian ja Vaalan ilmoitin jo, mutta Freia saa halutessaan jäädä kotiinkin.

Olen myös itse haaveillut uudesta pennusta ensi vuonna. Joko Tulhulta tai muualta – katsotaan nyt mitä tapahtuu. Tänä vuonna kun sitä pentua ei sitten tullutkaan (ensin kariutui vuoden alkupuolella yksi suunnitelma ja syksymmällä sitten toinen, ja muuten ei ollut pentueita joista olisin halunnut tai voinut ottaa koiran).

 

Ja näin tälleen kun jouluaaton ratoksi tekstiä kirjoittelen, niin loppuun vielä

Hyvää joulua kaikille!

Kuvia

Tässä edellisen merkinnän jälkeen on toki tapahtunut kaikenlaista (kuten Tulhun MH-testi), mutta olen laiska ja teen kivan kuvapostin.

Kuvissa esiintyvät Freia, Vaala, Tulhu, Virna, Mana ja Rollo. Ja näkyy tuolta välistä löytyvän myös Jade (corgipentu) ja Supu (lapinporokoirauros).
Kuvat ovat väliltä syyskuun loppu – marraskuun alku.

 

(Agi)kuvia Tulhusta

Eilen Tulhun agility oli ulkokentällä, joten aivan täydellinen tilaisuus lähteä kuvaamaan sitä. Putken kanssa tuli joku stoppi loppupuolesta, mutta muuten mentiin ihan pätevästi.

tulhu01

Ulos putkesta

tulhu02

Matalalentoa

tulhu03

Kohti estettä

tulhu04

Loikka

tulhu06

Keppitreeniä

Mukana olivat myös australianpaimenkoirat Vuk ja Narri. Narri on n. 9vko pentu, jonka haimme tuossa lauantaina Ruotsista. Narrin omistaa Limen omistaja Elina.
Narri sai pari kertaa juosta putkesta läpi ihan lopuksi, ja sen jälkeen päästettiin koirat juoksemaan vapaana. Paikka oli silkkaa tasaista kenttää, yksi kukkula, kivikasoja ja hiekkaa. Joku pyöräilijä jossain vaiheessa meni ohi, mutta muuten oli aika autiota.

Koirillahan oli tietenkin hurjan kivaa. Vuk ja Tulhu hakivat keppejä ja juoksentelivat päättömästi, Narri muuten vaan juoksenteli ja leikki.

tulhu09

Tulhu kivellä

tulhu11

Tulhu kivellä

tulhuvuk

Tulhu ja Vuk

yhteiskuva

Alma, Coworker’s Was It I, Ardiente Chica Lanuda

Buhundien erkkariin on alle viikko. Täältä ollaan siis tulossa Nastolaan koko porukan voimin; Freia, Vaala ja Tulhu olisi tarkoitus pyöräyttää kehässä. Ei pitäisi olla turhan hankalaa. Kaikki ovat eri luokissa ja välissä on aina vähintään yksi koira. Varahandlerikin mukana jos jotain kummallista sattuu, että sellaista tarvitsee.

En olekaan ennen ollut kolmen koiran kanssa kerralla näyttelyssä. Toivotaan että osaavat käyttäytyä.