Menetyksiä

Vuoden alku vei meiltä sekä Nellan että Vaalan. Koti tuntuu tyhjältä. Puudelimatami ei ole iltaisin sekoamassa sängyssä tai nukkumassa jaloissa. Vaala ei enää lösähdä ihan selkään kiinni tai tuijota vaativasti ulkoiluaikaan.

13.2.2018 Nella nukutettiin ikiuneen lähes 16 vuoden iässä. Nella oli miesystäväni koira, osa meidän mustuaisjengiä. Täynnä persoonaa ja luonnetta.

Nyt reilu 2 viikkoa myöhemmin jouduin itse tekemään vaikean päätöksen. Vaala lähti kevään ensimmäisenä päivänä; 1.3.2018, vain 10-vuotiaana. Meillä piti olla vielä monta hyvää vuotta edessä. Niitä parhaita vuosia, kun tunnemme jo toistemme tavat kokonaan. Ulospäin Vaala näytti aivan terveeltä. Muutamien viikkojen aikana se oli ehkä kerran tai kaksi saanut reverse sneezing -kohtauksen ja pari kertaa kaapaissut nenäänsä. Eli ei todellakaan mitään huolestuttavaa. Asioita jotka voi ohittaa olankohautuksella: ”sillä meni joku roska/hiekkaa/pölyä nenään”.
Torstaina Vaalan nenä alkoi vuotaa verta, ja kävimme päivystyksessä. Mitään kummempia tutkimuksia siellä ei voinut tehdä, Vaalasta otettiin verikokeet (pari arvoa hieman yli tai ali, mutta ei mitään huolestuttavaa) ja se sai veren hyytymistä edistävää lääkettä, että vuoto loppuisi. Vuoto loppui lähes vuorokauden jälkeen, alkoi hetkeksi uudestaan ja loppui tällä kertaa tunnissa.
Järjettömän soittelurumban jälkeen saimme ajan tähystykseen keskiviikoksi. Iso osa klinikoista haluaa ensin ottaa ct-kuvia, yksi oli passittamasssa meitä hammasröntgeniin (johon olisi ollut aikoja tämän kuun puolivälissä aikaisintaan), monella klinikalla ei ole niin pieniä tähystyslaitteita että nenäontelon tähystys onnistuisi, yksi paikka antoi hinta-arvioksi kaksi tonnia (oletan että siinä olisi sitten ollut mukana se ct ja pakko olla jotain muutakin, pelkkä nenäontelon tähystys ei voi olla noin kallis), yksi ei koskaan soittanut takaisin.
Tiistaina kävimme ottamassa Vaalasta valokuvia. Nenäverenvuoto voi olla pelkkä heinä nenässä, tai se voi olla jotain vakavampaa kuten kasvain. Tiesin jo etten lähtisi leikkauttamaan kasvainta nenäontelosta, joten varauduin siihen etten tule takaisin koiran kanssa jos sillä olisi kasvain.

Keskiviikkona kävimme tähystyksessä. Nenässä ei ollut kasvainta, eikä paisetta, eikä vierasesinettä. Siellä oli syöpymää, turvonnutta kudosta ja rakenteellinen poikkeama (ehkä synnynnäinen, ehkä jonkin muun aiheuttama) sekä eräänlainen homesieni.
Tuo sieni ei yleensä tartu terveisiin koiriin, mutta sen voi saada käytännössä mistä vain – esim. maassa olevat lehdet, heinäkasat, ja sitä taitaa esiintyä jonkin verran myös sisätiloissa. Yleisimmin sitä löytyy pitkäkuonoisilta roduilta, lyhytkuonoisilta ei juuri yhtään. Koiran nenäonteloon asettuessaan se alkaa tuhota ympäröivää kudosta sekä luuta, joka on koiralle kivuliasta. Sitä ei voi diagnosoida nenän ulkopuolelta eikä ct-kuvauksella. Ct näyttää kuinka paljon vaurioita sieni on ehtinyt tehdä, mutta diagnoosiin tarvitaan tähystys.
Sienen oireita ovat mm. nenän kaapiminen, nenän pigmenttimuutokset (rään valumakohdissa), räkäisyys, kipu kuonoa tutkiessa ja se nenäverenvuoto. Mikäli sieni on ehtinyt tuhota luuta ja kudoksia vielä syvemmälle, aina aivoihin asti, seurauksena on neurologisia oireita.

Sienen voi hoitaa. Se ei kuitenkaan luonnollisesti paranna tuhoutunutta luuainesta. Hoito tehdään rauhoituksessa. Koiran nenään laitetaan letkuilla sienilääkettä, jonka valuminen kurkkuun estetään. Koiran päätä käännellään niin, että lääkettä pääsee kaikkialle. Mikäli lääke ei ole yltänyt joka paikkaan, sieni ei lähde ja toimenpide joudutaan uusimaan. Suun kautta syötävät sienilääkkeet eivät juurikaan tehoa. Luonnollisesti hoito on kallista ja sienen poistuminen on aina hoidon jälkeen varmistettava uudella tähystyksellä. Ennen hoitoa tulee ottaa se ct, että tiedetään sienen aiheuttamien tuhojen laajuus.
Tämä sieni on todennäköisesti myös karsinogeeninen. Eräs hyvin pienellä otannalla tehty tutkimus totesi kaikkien lääkittyjen ja parantuneiden koirien saavan myöhemmin kuonon alueen kasvaimen / kasvaimia. Toki lisäaikaa tuli kolmekin vuotta ja täytyy muistaa ettei pienen otannan tutkimus välttämättä kerro todellisesta tilanteesta mitään.

En halua ihmisten päätyvän tänne hakukoneella, joten en laita sienen nimeä. Se löytyy koiranetistä Vaalan kuolinsyystä. En halua, että ensimmäinen asia jonka mahdollisesti tämän sieni-infektion saaneen koiran omistajat löytävät, on koira joka lopetettiin sen takia. Lopetus oli meidän tilanteessamme se päätös jonka minä tein ja jonka uskon olleen Vaalan parhaaksi, mutta toisen koiran kohdalla toisenlaisessa tilanteessa asia voi olla jotain ihan muuta. Vaalallahan ei löydöksissä ollut pelkästään se sieni ja sen aiheuttamat vauriot. On aivan mahdollista että sillä on voinut olla myös vaikka kasvain otsaontelossa, johon ei tähystämällä näe. Jokin on todennäköisesti edesauttanut sienen tarttumista, koska Vaala ei ole esim. ollut kipeänä, joka olisi vaikuttanut immuunipuolustukseen.

Tulimme Vaalan kanssa vielä keskiviikkona kotiin. Halusin vielä ajatella asiaa. Kuitenkin jo kotimatkalla tein päätöksen rauhoituksesta heräilevää Vaalaa silitellessäni. Illalla luin kotona lisää, ja päätös vahvistui. Sieni etenee koko ajan eikä meillä ollut täysin tarkkaa kuvaa siitä kuinka paljon se oli jo tuhonnut, joten seuraavana päivänä varasin Vaalalle lopetusajan. Seuraava nenäverenvuoto olisi voinut tulla mistä tahansa pienestäkin kolahduksesta ja kuten jo aiemmin mainitsin, sieni aiheuttaa kipua.
Illalla Vaala sai herkutella possunsaparolla ja Max söi Vaalan kanssa pussillisen karkkia. Vaala oli oikein tyytyväinen kerjäystaitoihinsa, se sai lähes puolet pienestä karkkipussillisesta. Keskiviikkona ennen eläinlääkäriä kävimme koirapuistossa, jossa oli mukana Vaalan lempparibrassi Reino sekä Virna ja Enni. Vaala sai juosta ja haukkua tasan niin paljon kuin teki mieli. Nyt ei välitetty siitä vaikka olisi alkanut tulla verta nenästä (onneksi niin ei käynyt) eikä siitä, että takajalka kipeytyy jos juoksee liikaa. Se jahtasi aidan vierellä hiihtäjiä ja muita ohikulkijoita ja haukkui niille ja siinä jahtaamisten välissä juoksi Virnan ja Reinon kanssa. Oli kylmä päivä, joten Freia oli kotona. Se ei olisi saanut iloa tuosta reissusta.
Lähes suoraan koirapuistosta lähdimme eläinlääkäriin.

Vaalan poismeno tuntuu epäreilulta ja vaikealta hyväksyä. Mietin olisinko vielä voinut tehdä jotain. Olisinko voinut estää sienelle altistumisen tai mitä jos olisin tajunnut aiemmin että jotain on vialla? Olisiko sienen hoitaminen sittenkin ollut vaihtoehto?
Mietin että olisin halunnut pitää Vaalan vielä edes yhden päivän, olisin vielä halunnut sanoa sille kiitos siitä kaikesta mitä se minulle antoi, olisin vielä kerran halunnut että se tuijottaa minua vaativasti, heilauttaa häntäänsä ja mölisee halutessaan rapsutuksia, ulkoilua tai ruokaa, olisin halunnut vielä kerran käydä sen kanssa kahdestaan pitkällä lenkillä ja olisin vielä kerran halunnut silittää sen pehmoisia korvia, halata sitä ja pussata päähän. Tiedän järjellä ajatellessani, että se ”ylimääräinen päivä” olisi ollut vaikea meille molemmille. Vaala oli herkkä sille mitä minä tunsin. Koiralta on vaikea peittää omaa pahaa oloa. Ja olisin aivan varmasti joka tapauksessa toivonut vielä yhtä päivää. Aina vielä yhtä lisää.

Freia on ollut huolissaan minusta välillä. Se on hakeutunut ihan viereen nukkumaan ja tullut syliin normaalia enemmän. Vaalan poissaolo siihen ei varsinaisesti ole vaikuttanut, mutta tietäähän se minun käytöksestäni, että jotain on vialla. Tytöt olivat usein eri paikoissa hoidossa ja Vaala oli joskus ”muuten vaan” hoidossa (hoitopaikka tykkäsi Vaalasta kovasti ja pyysi toisinaan josko Vaala voisi tulla yökylään), joka on jälkikäteen ajateltuna ihan hyvä.

Vaalan valtavan persoonan lähtö näkyy niin monessa asiassa. Se eli täysillä miettimättä seurauksia ja kiihtyi nollasta sataan puolessa sekunnissa. Se oli hankala, vaativa ja toisaalta todella mukava ja helppo. Sitä ei voinut olla huomaamatta jatkuvasti ja sen mielipiteet ja tunteet tulivat aina täysin selväksi. Ehkä jossain vaiheessa opin ettei lenkillä tarvitse olla silmiä selässäkin ja että taskujani ei syödä rikki jos unohdan niihin nameja. Että kaikkia keittiön tasoja ei raidata ja väliovia avata kun olen poissa kotoa, eikä kukaan tule kylppärin ovelle huokailemaan ja mulkoilemaan kun käyn suihkussa.

Ehkä joskus käsi ei enää etsi Vaalan kylkeä tai päätä silitettäväksi tuolin vierestä, tyynyltä tai sängyn reunalta.

Mainokset

Mennyt vuosi

IMG_2039Blogin päivittely jäi tuossa jossain vaiheessa vuotta, kun alkoi tuntua ettei ole inspiraatiota tai ehtimistä. Jotta jospa nyt päivitellään vähän mitä tänä vuonna on tapahtunut.

Ensin Freia ja Vaala

IMG_9455

Vaala & Freia

Freia on tänä vuonna 12, nyt loppuvuodesta lähenee jo 13. Sen kanssa käytiin vuoden aikana parissa näyttelyssä sekä buhundien Open Showssa.
VSP-vet, ROP-vet, va-SERT sekä yksi EH.
Rallyn treenaaminen on kesällä lopetettu kun huomasin ettei Freia oikein kävele soralla normaalisti. Syksyllä katselin että polvi lonksuu. Lisäksi on ollut jumissa ja välillä kipuinen.
Polvet tutkittiin virallisesti, 0/0. Kävimme myös jäsenkorjaajalla, joka totesi koiran lantion olevan vinossa (se on nyt suoristettu), mutta muuten ei mitään erityistä vikaa löytynyt. Muutaman kerran on käyty myös hierojalla.
Että kai se vaan alkaa olla vanha. Niin ja kaihista huolimatta näkee edelleen ihan ok.

IMG_6301
Mana & Freia SSKY:n erikoisnäyttelyssä

Vaala täytti tänä vuonna 10. Ei ole lainkaan ikäisensä oloinen. Aina yhtä iloisesti sekaisin…
Näyttelyissä ei käyty muualla kuin epävirallisesti Open Showssa, jossa Vaala osallistui myös kasvattajaluokkaani. Ensi vuonna käydään sitten pari kertaa jos löydetään sopivia näyttelyitä kun tuli tuo kymppi täyteen. Sopiva näyttely tarkoittaa sitä, että +10v. koiran ilmomaksu on max. 10€ ja näyttely on jossain lähellä / ollaan muutenkin menossa.
Open Showssa Vaala pääsi kokeilemaan myös Noseworkin alkeita, ja kuten arvelin, tykkäsi siitä. Nyt on kotonakin purkit.
Noin muuten ei mitään kummempaa Vaalan osalta.

Sitten Tulhu ja viime vuoden pennut 

Tulhu: Kävi silmätarkissa (joulukuu -17, silmät OK) ja Buhundyhdistyksen Open Showssa. On laihtunut!

Pennut aakkosjärjestyksessä:

Azura ”Saaga”: Kävi pyörimässä Alavuden Miljoonakoiranäyttelyn kehässä EH:n arvoisesti. Samalla oli meillä pari päivää hoidossa, ja oli oikein ihanan helppo ja vaivaton nuori buhund. Kävi myös Buhundyhdistyksen Open Showssa.
Saaga harrastaa omatoimista haukkumista ja agilitya. Aksa loppuu ensi vuoteen, toivottavasti myös se haukkuharrastus.

Boethiah ”Boe”: Käynyt kolmessa näyttelyssä, joista 2xEH ja 1xSERT. Lisäksi kävi luustokuvauksissa syksyllä, joista hienosti lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0.
Boella on vuoden aikana ollut ontumista, jonka takia se on käynyt usempaan otteeseen eläinlääkärillä. Syksyllä löytyi nuljuluun murtuma, joka nyt pikkuhiljaa alkaa olla ok ja Boe saa taas treenata agilitya. Lisäksi Boe keksi olevansa hurja vahtikoira jonka tulee puolustaa kotia ja isänmaata, mutta sekin alkaa jo tasoittua.
Tapasimme Boen Alavuden Miljoonakoiranäyttelyssä.

Hircine ”Rollo”: Rollolla löytyi tosiaan vaikea, leikkausta vaativa kaihi molemmista silmistä, jonka takia se on ollut pitkään sairaslomalla ja useammassa leikkauksessa. Toiseen silmään ei näkö palaudu täydellisesti koskaan, mutta muuten ollaan jo voiton puolella. Kaihileikkauksen jälkeen käytettävät silmätipat ovat estäneet näyttelyt, mutta Open Showssa Rollo kävi pyörähtämässä. Josko ensi vuonna sitten näyttelyihin kun silmätippakuuri on ohi! Rollo myös treenaa aksaa.
Rolloa on tavattu aina välillä vuoden mittaan.

Malacath ”Mana”: Manalla on ollut hieno näyttelyvuosi. Voitte tätänykyä kirjoittaa Hänen korkeutensa nimen ”EE JMVA PMJV-17 JV-17 HeJW-17 Malacath”. Suomesta sertejä on nyt 5 ja tosiaan Viroon lähdettiin ihan vaan koska why not. Vuoden viimeinen näyttelyviikonloppu messarissa toi sitten kolme voittajatitteliä. Lisäksi Mana on metsästänyt kotonaan sekä lintuja että hiiriä pihalta, tehnyt jälkijuttuja ja tuhonnut kaikenlaista. Loppuvuodesta Manalta irtosi kynsi, joka vielä tulehtui. Eläinlääkärissä saatiin kuitenkin sellaiset antibiootit että ei tarvitse jättää messaria väliin, ja Mana oli erittäin hieno potilas. Mana treenailee myös rallya.
Ensi vuoden tavoitteina Manalla on ainakin Suomen muotovalion arvo ja 2019 Mana lähtee Cruftsiin.
Manan elämästä voi lueskella myös blogista: https://wonderfuldogs.wordpress.com

Nocturnal ”Neva”: Neva osallistui Open Showhun ja kuulemma hyvin menee tytön kanssa. Edelleen on pentueen arin, mutta ei kuitenkaan mikään kamala arkajalka. Esim. Open Showssa ei ollut ongelmia minkään kanssa. :) Puhuimme että Nevakin voisi tulla vuoden alussa terveystarkkeihin, kun meillä on useampi tarkattava koira samaan aikaan.

Peryite ”Tedi”: Tedilläkään ei ole ollut mitään spesiaalia putkessa tänä vuonna. Autojen jahtaamisen kanssa on saanut tehdä jonkin verran töitä ja pariin otteeseen, mutta nyt puhutaan tosiaan buhundista. Ei kuitenkaan ole mikään suuri ongelma. Tapasin Tedin omistajan messarissa, mutta Tediä en ole tavannut. Ensi vuodelle on kuulemma luvassa jonkinlainen perustottiskurssi ainakin. Ja jospa käytäisi sitten joku viikonloppu tapaamassakin Tediä!

Sanguine ”Vili”: Vili viettää lokoisaa perhekoiran elämää matkustellen perheensä mukana ympäri Suomen. Toukokuussa tapasimme koirapuistoilun merkeissä täällä Lahdessa. Aivan ihana iloinen buhundpoika, joka rakastaa perheen lapsia yli kaiken.

Vaermina ”Virna”: Virna on vuoden aikana käynyt kahdesti näyttelyissä ja saanut molemmilla kerroilla EH. Lisäksi se on hienosti ansainnut itselleen RTK1-koulutustunnuksen. Myös rallyn AVO-luokassa se on käynyt, mutta molemmilla kerroilla houkutus sai unohtamaan kaiken muun, ja niistä kisoista on muistona siis kaksi nollaa. Ja pari hauskaa videota.
Virna satutti varpaansa loppukesästä ja oli saikulla, mutta muuten on pysynyt ehjänä.
Virna harrastaa/harrastelee Rallyn lisäksi vaikka sun mitä, ja on ollut haltijalleen erinomainen harrastuskaveri. Ja ihan hirvee iskän tyttö, jonka mielestä isi ei saisi lähteä mihinkään ilman Virnaa.
Nii ja Virnaa näen tosiaan joka päivä.
Virnaan voi tutustua lisää myös blogissa: http://karvaloikka.blogspot.fi/

Ensi vuonna

Ensi vuoden kesälle olemme suunnitelleet Tulhulle toiset pennut. Alkuvuodesta tarkoitus olisi kuvauttaa useampi noista edellisistä, ja keväälle odotamme sitten niitä Tulhun juoksuja. Jos ei nyt tärppää, niin kokeilemme varmaan uusiksi sitten syksymmällä.
Teemme visiitin myös SSKY:n erikoisnäyttelyyn helmikuussa, mutta kokoonpanosta en vielä tiedä. Freian ja Vaalan ilmoitin jo, mutta Freia saa halutessaan jäädä kotiinkin.

Olen myös itse haaveillut uudesta pennusta ensi vuonna. Joko Tulhulta tai muualta – katsotaan nyt mitä tapahtuu. Tänä vuonna kun sitä pentua ei sitten tullutkaan (ensin kariutui vuoden alkupuolella yksi suunnitelma ja syksymmällä sitten toinen, ja muuten ei ollut pentueita joista olisin halunnut tai voinut ottaa koiran).

 

Ja näin tälleen kun jouluaaton ratoksi tekstiä kirjoittelen, niin loppuun vielä

Hyvää joulua kaikille!

Toiveikasta uroksen valintaa

Tulhun seuraava juoksu lähenee ja olen kuumeisesti kaivellut sopivia uroksia. Ei ole taas ollut helppoa ja aina on jostain joustettava.
Olen etsinyt tervettä (myös suvullisesti), vähän vanhempaa urosta kivalla luonteella. Minulla on jo pidemmän aikaa ollut useita mahdollisia vaihtoehtoja, joista on löytynyt sekä vaaleita että mustia uroksia. Tällä hetkellä ykkösvaihtoehto on musta uros, jonka omistajaan olen jo ottanut yhteyttä. Uros on A-lonkkainen, terveet silmät (harmittomia muutoksia löytynyt parissa tarkissa), mukava luonne, suvullisesti sopiva. Näyttelyissä se ei ole juuri käynyt, mutta kuten omistajalle totesin, en ole näyttelykoirakasvattaja. Tasapainoisuus on tärkeämpää kuin show-ulkomuoto. Omistajan kertoman perusteella ja sillä mitä olen kuullut, pitäisi luonteenkin olla kiva. Uros asuu maatilalla ja on suurimman osan aikaa vapaana siellä. Olen nähnyt uroksesta 10+ kuvaa ja videon, ja niitten perusteella voisin kyllä ryöstää uroksen itselleni vaikka heti. Jättimäinen plus siitä. ;)

Suvusta löytyy kivoja terveitä koiria, ja uroksen emän sisaruksia olen henkilökohtaisesti nähnyt useamman. Ukki on koira, jota olisin voinut jopa itsekin aikoinaan käyttää jos se olisi silloin ollut mahdollista. Jos lonkkaindeksejä laskettaisi, olisivat ne tällä uroksella keskivertoa paremmat. Se olikin yksi tärkeistä kriteereistä, koska Tulhulla vastaava indeksiluku olisi keskivertoa huonompi.
Sukusiitosprosenttia yhdistelmälle tulisi viidellä polvella laskettuna pyöreät 0 prosenttia. Ei sinänsä yllättävää tässä tapauksessa, koska uros on ”mustasukuinen” ja Tulhu ei. Yksi syy miksi heti alkuun katselin paljon mustia uroksia (toinen syy tälle tietty se, että pidän mustista, mutta eihän sitä nyt voi oikeasti mainita koska ei värillä saa ehdottomasti ikinä olla mitään väliä. Hups.).
Uros on ”jo” 6v, ja sillä on ennestään yksi pentue. Aina paranee. Näyttöä siis löytyy jo ennestään, eikä tarvitse käyttää mitään 2v. junnu-urosta! Eikä myöskään urosta jolla on jo valmiiksi sata pentuetta.
Uroksen omistaja on panostanut aivan esimerkillisesti terveystutkimuksiin, vaikka kyseessä on ihan kotikoira. Edes monelta jalostuskoiralta ei löydy vastaavaa säntillistä tutkimushistoriaa.

Lähisuvussa ei myöskään ole mitään hirveitä matadoreja. Tällä hetkellä tämä uros on siis jopa enemmän kuin uskalsin toivoa löytäväni. Mistään tärkeästä ei ole tarvinnut joustaa. Toivon, että omistajan kuvaus luonteesta pitää paikkansa myös. Kyselin muutamia kysymyksiä jotka vähän kautta rantain voivat kertoa jos omistaja katsookin koiraansa ruusunpunaisten lasien läpi, mutta mitään sellaista ei ilmennyt. Enkä siis dissaa omistajaa mitenkään, kun ne ruusunpunaiset lasit ovat itse kullakin päällä omia koiria katsoessa. Se ei ole virhe, oma koira on aina rakkain ja paras. :)

Nyt siis tuntuu että meillä on täydellinen uros. Ainoa mikä tästä välistä vielä uupuu, on ne Tulhun luustokuvaukset. Pelaan vähän varman päälle ja otan kuvat vasta juoksujen puoliväliin, joten siksi menee tammikuulle. Eli vielä joudutaan jännäämään 3+ viikkoa ennen kuin päästään röntgenpöydälle. Sitten vielä Kennelliiton kantaa pitää odottaa hetki lisää.
Röntgenin alla sitten katsotaan lonkat, kyynärät ja selkä. Toivotaan kovasti peukutuksia, että mikään ei ole ihan sökönä ja päästään lyömään suunnitelmia lukkoon.

Pentueesta kiinnostuneita on jo muutamia, vaikka suunnitelmat ovat tosiaan vielä aika epävarmat. Itse olen joka toinen päivä varma, että röntgenillä löytyy Ö-lonkat ja joka toinen päivä toiveikas, että kyllä se nyt vähintään C on… En uskalla tähän omaan tuuriini luottaa missään pennutusjutuissa. Rottia kasvattaessa sitä on huomannut, että joskus kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen.

Rallya ja terveystuloksia

Eilen oli pitkä päivä. Freia oli ilmoitettu rallykisoihin täällä Lahdessa ja Tulhulla oli silmä- ja polvitarkit.

Aamu aloitettiin Freian kanssa kukonlaulun aikaan. Kävimme ottamassa pienet aamutreenit aamukasteisella kentällä. Freia ei ollut lainkaan mukana fiiliksessä, mutta otettiin sitten vain parit liikkeet ja Freia sai muuten lepäillä autossa tai haistella kentän laidan heinikossa.

Vein Freian kotiin ja tunnin päästä lähdin ilman koiraa kisapaikalle. Elina ja Lime olivat ensimmäisessä ALO-ryhmässä, ja mentiin katsomaan ja kannustamaan. Samalla ilmoitin Freian ja kerroin, että ohjaaja hyvin mahdollisesti vaihtuu. Itsellä ei ollut oikein kisausolo, eikä se koirakaan toimi jos ohjaaja ei toimi. Onneksi Elina lupasi kisata Freian kanssa. Päätökseen vaikutti myös se, että Tulhun terveystutkimukset olivat 13 aikaan (joukkotarkistus, joten aikaa voi mennä) ja Freian kisaryhmän arvioitu aika oli siinä 14 pintaan. Olisin saanut toisen kaverin viemään Tulhun tarkkeihin, mutta on se aina eri asia olla itse paikan päällä.

Elinan ja Limen radan loputtua lähdimme viemään Limeä kotiinsa, hakemaan sieltä Elinan hoito-cockeria ja noutamaan samalla Freiaa ja Vukia kisoihin sekä Tulhua tarkkeihin. Freia ja Vuk heitettiin kisapaikalle siinä vähän 12 jälkeen. Freia pääsi häkkiin odottelemaan sitä, että Elina ehtii toimihenkilöhommistaan katsomaan parit vaikeimmat liikkeet Freian kanssa. Minä ja Roosa (Tulhun sijoituskoti) lähdimme toisella puolella kaupunkia sijaitsevalle hallille, jossa joukkotarkistus pidettiin.

Paikalla sitten täyttelin lappuset, Tulhu sai silmätipat ja sen siru tarkistettiin, ja sitten jonoteltiin lääkärille. Silmälääkärinä oli Per Axelson ja polvet tarkisti Lotta Axelson. Hyvissä käsissä siis oltiin. :) Tuomioksi nollan polvet ja puhtaat silmät!

Seuraavana suunnitelmissa Tulhun kanssa on röntgenit (selkä, kyynärät, lonkat). Katsotaan niitä tässä syksyllä / alkutalvesta.

Sitten suuntasimme takaisin kisapaikalle. Freian ryhmällä alkoi juuri rataantutustuminen. Olisin siis juuri ja juuri ehtinyt itsekin, mutta onneksi ei tarvinnut.
Elina kertoi sitten, että Freian kanssa maahanmenot eivät olleet onnistuneet (Freia ei ollut mennyt lainkaan maahan!), mutta kaikki muu kyllä. Kävin hakemassa Freian häkistä ja katsottiin ne maahanmenot kuntoon. Ongelma oli lähinnä meidän erilaisissa tavoissa ohjata. Freia luottaa voimakkaasti käsikäskyihin ja pieniin apuihin mitä ilmeisesti teen huomaamattani. Käskin Elinan ottaa vähän taaksepäin sen liikkeestä maahanmenon kanssa. Eli ei haittaa vaikka Freia koskee käteen tai jää jumittamaan takamus pystyssä tmv. Sitten jumitetaan niin kauan kunnes se menee maahan, että se tajuaa mitä tässä pitää nyt tehdä.
Saatiin hommat onnistumaan tarpeeksi hyvin. Jaa kohtahan se oli Freian vuoro.

Minä jännitin kehän laidalla. Elina ei jännittänyt kehässä juurikaan. Paitsi niitten maahanmenojen kohdalla. :D
Freia teki tarkasti ja hienosti. Elina muisti kannustaa Freiaa seuruussa. Freialla oli kivaa Elinan kanssa. Maahanmenotkin onnistuivat täydellisesti! Eli aivan upea rata! Bongasin itse pari ihan pikkuriikkistä virhettä, mutta ei mitään suurempaa.
Vähän ajan päästä pisteet tulivat seinällä olevaan lappuun, ja 97 tuli niin että pätkähti! Aivan uskomattoman hienot pisteet!

kisarata

Kisarata

Virhepisteitä tuli kyltiltä 11 2x -1 (OV ja TAL) ja maalista -1 (TAL). Eli tuossa kyltille 11 mennessä Freia jäi rapsuttamaan itseään (minun vika, valjaat kutitti kun ollaan käytetty pelkkää pantaa), josta -1, OV. Samalla talutin kiristyi kun Elina käveli vielä eteenpäin koiran jäädessä rapsimaan. Siitä -1 TAL. Sitten se toinen -1 TAL tosiaan jossain maalikyltin paikkeilla. Tuomarin kommenteissa lukee: ”Hyvää työtä!”
Olen niin ylpeä hienosta vanhuskoirastani <3 Ja superkiitollinen Elinalle siitä, että suostui viemään Freian. Itse olisin tehtaillut itselleni huomattavan paljon enemmän virheitä. :D

Freialla on nyt siis 2 hyväksyttyä tulosta ALO-luokasta, joten seuraavan jälkeen saadaan RTK1 ja siirrytään avoimeen luokkaan. Uhkasin Elinalle, että saa jatkossakin viedä Freiaa kisoissa. Minä voin treenata koiran kisavalmiuteen, maksaa kisat ja tyrkätä Freian Elinalle kun kisapäivä koittaa!
Seuraavia kisoja suunniteltiin ensi kuulle. Jos sieltä tulee hyväksytty tulos, siirrytään talvitauolle kisaamisesta ja jos/kun treenataan, katsotaan niitä AVO-kylttejä ja AVO-ratoja. Kävin niitä kylttejä vähän läpi jo toissavuonna, ja Freiahan nyt osaa suurimman osan niistäkin jo valmiiksi.

Miksi meillä ei syödä luita

Luin tuossa jokin aika sitten jonkun barffipostauksen missä perusteltiin luitten käyttöä koiran ruokavaliossa. Ylläripylläri nauroin partaani pariin otteeseen artikkelia lukiessani.
Meillä syödään pelkkää raakaa lihaa. Ei luita, ei rustoja, ei edes valmisraakaruokamössöjä joissa on luut mukana. Eikä kasviksia.

Kun joitakin kuukausia sitten aloin ottaa selvää raakaruokinnasta, olin jo valmiiksi hieman luuvastainen. Aluksi mietin pärjäisimmekö jos koirat söisivät pelkkää rustoa, eikä luuta ollenkaan. Sitten tajusin ettei koira tarvitse luita lainkaan ja rustotkin ovat vain tyhjää mahantäytettä. Elämäni ei ehkä helpottunut kun en voinut käyttää valmiita raakaruokintamalleja joita löytyy netistä sadoittain, mutta minua helpotti tieto etten joudu syöttämään niitä luita.
Olen kuullut liikaa kauhutarinoita luita syövistä koirista. Teräviä siruja jotka puhkovat milloin mitäkin seinämiä, leikkauksia kun se luumassa ei kuljekaan läpi ruuansulatuksen, kovia luukakkoja jotka tekevät haavoja suoleen. Monet koirat syövät barffia hyvällä menestyksellä ja ilman ongelmia, mutta minä en halunnut altistaa koiriani kaikelle tuolle. Kovasti näitä selitellään sillä, että luuta on ollut liikaa ja ruokinta väärin toteutettu, mutta entäs ne tapaukset jotka ovat käyneet pitkän linjan barffaajille, jotka ovat ihan varmasti tienneet mitä tekevät? Jopa monet eläinlääkärit varoittelevat luusta, hehän ne luunsyönnin takia vahingoittuneet koirat joutuvat leikkaamaan ja hoitamaan.

Mutta miten meillä sitten hoidetaan kaikki mineraalit ja kalkki joita luusta saa?
No totuushan on, että ei siitä luusta saa juuri mitään, paitsi kalsiumia. Ensinnäkään se luu ei imeydy, siitä ei imeydy edes puolet. Joten ne vähät mineraalit mitä luu sisältää ovat aika hyödyttömiä koska niistä imeytyy vielä vähemmän.
Eli luu pitäisi antaa luujauheena, jos haluaa luusta täyden hyödyn irti. Se imeytyy jo hieman paremmin (imeytyvyys n. 40%) kuin se karkea rouhe mitä koira nielee kokonaista luuta rouskuttaessaan. Toisaalta sitten tulee ongelma siinä, että se määrä luuta mitä yleensä koirille annetaan, sisältää aivan liikaa kalsiumia. Huomioitavaa tässä on sekin, että kalsium huonontaa monien muiden mineraalien ja vitamiinien imeytymistä.

Oikeamman määrän kalsiumia saan kun isken kuppiin pari ruokalusikallista kananmunakuorijauhetta (jauhetta, koska imeytyy paremmin). Ja sen luun sisältämän määrän mineraaleja nyt saa sitten melkein mistä vaan. Itse annan ruuan päälle mineraalijauhetta (jossa on puolessa ruokalusikallisessa enemmän mineraaleja kuin yhdessä luussa) ja sen mitä se tai liha ei sisällä / jää niistä vajaaksi, annetaan muina jauheina tai tabletteina tai vaikka liuoksina.

Yksi väite luitten puolesta on myös tuo mielenkiintoinen ”ruokavalion laimentaminen”. Mitä? Tämä teoria siis sanoo, että koira saa lihasta _liikaa_  ravintoaineita. Olen laskenut nuo ravintoaineet, olen vääntänyt viikon excel-taulukkoja että saan koirilleni tasapainoisen ruokavalion. Kertaakaan en huomannut, että lihasta olisi saanut liikaa ravintoaineita. En tiedä mitä extrarasvaista possua pitää syöttää että lihasta tulee liikaa yhtään mitään? Enkä edes tiedä mitä ravintoaineita siitä lihasta pitäisi tulla liikaa.
Koirani saavat kyllä ”laimennusta” liharuokaansa, mutta se on vain extraa minun mielenterveyteni vuoksi. Ruokalusikallinen pellavansiemenrouhetta päivässä, niin siinä on kuidutkin. Kaikkien mielestä edes tuo ei ole tarpeellista. Itse en osannut päättää mielipidettäni, mutta koska rouheesta ei ole haittaa, voin sen varmuuden vuoksi ruokaan heittää (toiset antavat sitten kuituna kasvissosetta, mikä ei sekään ole huono vaihtoehto kun valitaan oikeat kasvikset. Kasvissose myös sisältää niin paljon silkkaa vettä, että sitä tulee antaa huomattavasti enemmän kuin tuo ruokalusikallinen).

Näin lopuksi haluan vielä mainita, että minulla ei ole guruja. Enkä ole ruokinnan asiantuntija. Luen tutkimuksia ja artikkeleja ja lisää tutkimuksia, ja näitten perusteella olen päätynyt tähän ruokavalioon. Jos joku haluaa syöttää 60% ruokavaliosta luita koiralleen, niin en sano mitään. Jos joku toinen haluaa syöttää raksuja, niin en sano mitään. Syötin kuitenkin lähes 10 vuotta itsekin raksuja koirilleni. En väitä tietäväni mikä sopii parhaiten kullekin koiralle. Meillä tehdään näin ja se riittää.

koiranruoka

Freian ja Vaalan tämän päivän ruoka. Lahnaa (Prisman kalatiskiltä, ruodot ja nahka poistettu ja paloina pakastettu omin tahmaisin sormin), poroa, nautaa, kalkkunaa, kananmunaa ja purkeista sopivasti vitamiineja, mineraaleja ja pellavansiemenrouhetta. Normaalisti eri lihoja on tyyliin kahta tai kolmea per päivä. Tänään pakkasesta sattui tarttumaan tämänmoisia lihoja ja niistä on annokset tehty. Huomaa myös kuivumassa olevat kananmunankuoret joista aikanaan tulee jauhetta.

En aio juuri enempää kirjoitella koirien ruokinnasta ellei se satu liittymään jotenkin meidän muuhun elämään. En ihan niin kiihkolla tähän suhtaudu että jaksaisin vaivautua tämän kummemmin. :D

Ruokinnasta terveyteen

Tammikuussa Freia alkoi aivan yhtäkkiä käyttäytyä aggressiivisesti miehen puudeleita kohtaan. Viimeinen niitti oli, kun jouduimme lähtemään päivystykseen Nellan (puudeleista vanhempi) kanssa kun Freia oli hyökännyt sen kimppuun ja tehnyt kurkkuun reiän. Reikä ei onneksi ihan ylettänyt henkitorveen asti, mutta kyllä se säikäytti. Puudelit lähtivät Maxin äidin luokse ja Freia lähti eläinlääkäriin.

Eläinlääkärissä tutkittiin koira ensin ulkoisesti. Samalla tyhjennettiin anaalit (pyysin tarkistamaan etteivät vain ole tulehtuneet tmv. mikä aiheuttaisi aggressiota) ja hännänjuuressa jo pidemmän aikaa ollut talipatti. Ulkoisesti mitään syytä ei löytynyt, joka nyt ei mikään yllätys ollut.
Sitten siirryimme ultraan. Siinä meni varmaan puoli tuntia, ja Freia vain kiltisti makasi ultrattavana. Ihana. Ultrassa sitten löytyi juuri ja juuri alkamassa oleva kohtutulehdus ja virtsarakon kaikua, joka viittasi kiteisiin. Freia sai piiiiitkän antibioottikuurin ja käskyn tuoda virtsanäyte seuraavalla viikolla.

Seuraavan viikon virtsanäytteestä löytyi yksi struviittikide. pH 7,5. Viljelyä ei antibioottikuurin takia voinut tehdä.

Noh. Tämä on lopulta sitten johtanut tähän hetkeen. En halunnut käyttää mitään eläinlääkärien ylihintaisia ja eläinten mielestä pahan makuisia liuotusruokia, joten päädyin siirtämään Freian raakaruokintaan. Huomattavasti enemmän vaivaa tästä siirtymisestä on tullut kuin jos olisin vain ostanut liuotusruokaa, mutta tulos on koiran mielestä maittavampi. Myös nesteensaanti on suurempaa kuin jos vain lisäisin kuiviin raksuihin vettä. Kiteitten kannalta nestettä olisi siis hyvä saada alas melko paljon. Virtsan pH:ta lasketaan C-vitamiinilisällä. Proteiinin määrä ruokavaliossa pidetään alhaisena, samoin magnesiumin ja fosfaattien saantia rajoitetaan hieman. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ruokavaliossa pääasiassa on lintujen liha ja sisäelimistä etenkin maksan määrän tulisi olla vähäinen. Myös hiilihydraattien määrän pitäisi olla alhainen, mutta raakaruokinnalla se ei ole ongelma.

Luita tai rustoja ei meillä kuulu ruokavalioon. Tämä ei liity kiteisiin, vaan muihin syihin. Ravintokuitu ja kalsium tulevat muualta.

Loisia ja yskää

Meillä jatkuu ”kerää koko sarja” ulkoloisten kanssa.

Tällä kertaa meille on jostain tullut koiratäi. Sama on myös kaveriporukan muilla koirilla, ja diagnoosin jälkeen pitikin ilmoitella ympäri kyliä, että tämmöstä täällä ja todennäköisesti myös teillä. Jotain kertoo sekin, että Exspottia ostimme 2x6kpl pakettia. Omilleni 2, Tulhulle 1, Elinalle 4, Elinan ja Roosan porukoille 2, miähelle 1. Ja vielä 2 jäi yli, mutta varmasti löytyy niillekin vielä joku ottaja. Isossa paketissa yhden annoksen hinta on kuitenkin vain hieman yli 7€, kun pikkupaketissa yksi annos on yli 10€. Ja niitä meidän koiriemme kanssa kontaktissa olleita kaverien koiria tosiaan löytyy. Kaksi kävi jo eläinlääkärillä ja hankki lääkkeet keskenään.

Onneksi tämä koiratäi ei ole mikään kamalan hankala häädettävä. Tai kamalan kallis.
Eilen illalla kaivelin Vaalan turkkia taskulampun kanssa, ja onnistuin kuin onnistuinkin löytämään tuollaisen ällötyksen. Nämä ovat siis ihan silmin havaittavissa olevia harmaita, n. millin mittaisia (netissä taisi lukea puoli milliä, mutta Vaalalla oli vähintään millinen se ötökkä) hieman punkkia muistuttavia ötököitä. Pikkuruiset minijalat, liikkuvat hitaasti.
Häätöön on useampia lääkkeitä, mutta ilmeisesti Exspot on toimivin. Frontlineähän meillä on rottien takia jatkuvasti talossa, mutta Elina jo aiemmin sitä kokeili ilman tulosta.

Tänään laitoin Exspotit niskaan molemmille piskeille. Jospa näistä ötököistä jo kohta päästäisi eroon. Koirien mielestä toimitus oli todella ällöttävä. Varmaan haisee tuo aine niin pahalta. Vaala painautui seinää vasten ja alistui kohtaloonsa, Freia meni karkuun heti kun ensimmäisen annoksen avasin. Tuli käskettäessä luokse kyllä, mutta ei todellakaan mielellään.
Eivät silti saaneet traumoja kumpikaan. :D Tuttuahan tääkin jo näille on. Viimeksi oli muistaakseni joku eri lääke, kun kirppuja häädettiin, mutta samalla tyylillä se tehtiin.

Näitten täitten lisäksi Tulhu on saanut jostain kennelyskätartunnan. Onneksi se ei ole ollut nyt x viikkoon oikeastaan kontaktissa mustieni kanssa. Manulle se yskä kuulemma on tarttunut ja Tulhun köhinä on tosi surullista kuultavaa. On kyllä ikävä tauti sekin. Freialla ja Vaalallahan kennelyskä on ollut kahdesti jo. Kohtuullisen lievä yskä molemmilla kerroilla onneksi.

Roosa kertoi kuinka naapurin koira oli ollut vapaana ja se oli tullut tietenkin Tulhua moikkaamaan. Tulhu oli asiasta innostunut, alkanut köhiä, ja Roosa oli menettänyt hermonsa vapaanaolevan koiran omistajalle. Muussa tilanteessa Tulhua olisi varmasti saanutkin moikata, Tulhu tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa, mutta nyt olisi kyllä kannattanut etukäteen kysyä. Ja kyllähän siinä itse kullekin voi primitiivireaktio iskeä, kun omalla ei ole kaikki hyvin. Sanoin kyllä Roosalle, että tarpeetonta siitä oli suuttua, mutta oikeasti ymmärrän kyllä.