Buhundien geneettinen monimuotoisuus

Pitkä otsikko, asia ei niinkään.

Jäin tänään tutkimaan buhundien tehollista populaatiokokoa pohjoismaiden tasolla. Suomessahan sen laskeminen on yhtä tyhjän kanssa, kun pentueita ei synny edes vuosittain. Tietty täältä voidaan lisätä se pari yksilöä koko pohjoismaiden teholliseen populaatiokokoon.
Tämä on Suomen Kennelliiton sivuilta:
”Tehollinen koko arvioidaan aina sukupolvea kohden. Sukupolven pituus on seurakoirilla neljä ja käyttökoirilla viisi vuotta. Nyrkkisääntönä on, että tehollinen koko on enimmillään neljä kertaa jalostukseen käytettyjen, eri sukuisten urosten lukumäärä. Paras tapa arvioida tehollista populaatiokokoa perustuu rodun keskimääräisen sukusiitosasteen kasvunopeuteen. Jos aineisto ei ole sukupuiltaan tarpeeksi täydellinen, voidaan käyttää jalostuskoirien lukumääriin perustuvaa laskentaa, joka on käytössä myös Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä Koiranetissä. Tämä antaa kuitenkin tehollisesta koosta suuren yliarvion, koska siinä oletetaan, etteivät jalostuskoirat ole toisilleen sukua ja että niillä on tasaiset jälkeläismäärät. ”

Mielenkiinnosta avasin Norjan tietokannasta jälkeläistilaston. Tyhmän hakujärjestelmän takia valitsin kaikki 10v ja sen alle urokset, joilla on yli 5 jälkeläistä. Sain listan, joka käsittää 35 eri nimeä. Pentuemäärät vaihtelevat uroskohtaisesti yhdestä kymmeneen (!). Tuo Ahkera Isukki on sentään vuoden 2003 satoa, mutta noin muuten sukua melkein kaikille listan koirille isänsä kautta. Sen pentumäärä on 38, eli sillä on enemmän pentuja kuin listalla on uroksia.
Aloin katsella näitten listalla olevien koirien sukutauluja, ja aika hiljaiseksi tuo lista veti. 3 koiraa, jotka eivät olleet _läheistä_ sukua kellekään muulle listan koiralle. Yhtä niistä kolmesta on kuitenkin käytetty paljon Ruotsissa. Merkkasin eri värein kaikki lähisukulaiset, ja väriryhmiä tuli 13. Laskin lähisukulaisiksi vain vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat. Näissä kolmessatoista ryhmässä on lisäksi koiria, joilla on sukua useammassa eri väriryhmässä.
Tästä ei kovin isoa määrää erisukuisia uroksia siis saa räävittyä sitä yhtä sukupolvea kohti.
Jos laskisin listalleni ruotsalaiset koirat, saisin ehkä muutaman värin lisää, mutta saisin käyttää paljon myös jo listalla olevia värejä.
Myöhemmin tein mind-mapin näistä norjalaisista koirista ja niiden sukulaisuussuhteista. Värikoodasin taas, mutta tällä kertaa väriryhmiä tuli vain 9, joista 3 ei ollut liitoksissa muihin väriryhmiin. Lopuista 6 väriryhmästä ”pinkki” oli liitoksissa neljään muuhun ryhmään ja loput olivat liitoksissa kukin vähintään kahteen muuhun ryhmään. Yksi ryhmä koostuu siis suunnilleen serkkua vastaavan läheisistä ja sitä läheisemmistä sukulaisista.

Meillä on rotukirjat laitettu kiinni ”vasta” alle 15v sitten, ja tilanne on silti näin huono. Tässä tilanteessa kannan sisäinen sukusiitosprosentti kasvaa nopeasti ja aiheuttaa nopeasti myös ongelmia. Kannassa on jo nyt sairaus, joka löytyy suurimmalta osalta kaikista koirista (”buhundkaihi”). Meidän onneksemme se ei ole koiran elämään suuresti vaikuttava, mutta tällä menolla meillä on pian paljon muitakin ongelmia.
Ei tätä rotua voi näin kasvattaa… Ei auta, että tuomme mahdollisimman erisukuisia koiria ulkomailta, kun pian niilläkin on suvussaan ne samat koirat kuin kaikilla muillakin. Tai siis on jo, mutta hieman kauempana sentään.

Samaan aikaan toisaalla (= tämä ei ole Suomesta) nartuista otetaan kaikki irti. ”Paras” näkemäni saavutus on ollut 5 pentuetta, yli 20 pentua, yhdellä buhundnartulla. Tai siis monella (menosta päätellen jatkossakin kaikilla) saman kasvattajan buhundnartulla. Tarvitseeko sanoa, että sen kasvattajanimen näkeminen tuo lähinnä turhautuneen olon. Eivät nuo tosin ennätyksiä ole. Buhundeissa Norjan ennätys vuoden -90 jälkeen syntyneillä nartuilla on 6 ja pentumääräennätys kuuluu toiselle näistä nartuista; 35. Siinä saa narttua kupata ihan huolella.

Olen toisinaan miettinyt mielessäni roturisteytystä. Buhundien tilanteessa siinä olisi järkeä. Hyvä sukulaisrotuehdokaskin löytyy; islanninlammaskoira. Niitä on käytetty buhundeihin jo aiemmin, kymmeniä vuosia sitten, joten se olisi vain looginen vaihtoehto. Sairaudetkaan eivät taida juuri toisistaan erota. Mahdollinen pitkäturkkigeeni tai merkkivärisyyden geeni eivät olisi myöskään ongelma; niitähän meillä on jo nähty.
”Jos rodun keskimääräinen tehollinen koko viimeisen 3-4 sukupolven aikana ulkomailla olevat populaatiot huomioiden on sukusiitosasteen kasvunopeuden perusteella laskettuna 50 tai tämän alle, tai jalostuskoirien lukumäärään perustuvalla kaavalla laskettuna 200 tai tämän alle, rotuun tulisi hankkia lisää perinnöllistä vaihtelua roturisteytyksillä ja/tai maatiaiskoirien rotuunotolla.”

Buhundeilla on kannassa hurjasti vaihtelua ulkonäkötyyppien, luonteiden ja aikalailla kaiken muunkin osalta, mutta rotua uhkaa silti sukusiitosasteen liika nousu jo ihan lähitulevaisuudessa.
En tiedä hajottaako muita kasvattajia, mutta kyllä minua ainakin hajottaa. :D
Onkohan oikea tapa sitten vain sulkea silmät tosiasioilta ja jatkaa samaan malliin? Tämä on taidettu kokea hyväksi toimintatavaksi monissa muissa roduissa. Silmät kiinni ja päättäväisesti alas jyrkänteeltä!
Kohta meillä ei ole enää vara tehdä jalostusvalintoja. Siis se on vaikeaa jo nyt, mutta kohta on vain joka kerta valittava kahdesta pahasta se pienempi paha.

Tämmönen minä olen. Pikkutyttö ja tilastonikkari (kohua aiheuttaneeseen erään tunnetun henkilön blogikirjoitukseen sarkastisesti viitaten), jolla on syntynyt 1 pentue ja jo on tunkemassa nenäänsä ennenkin varsin hyvin toimineisiin ajatusmalleihin.

Mainokset

Buhundien lonkat

Ja ehkä vähän yleisesti aiheesta muutenkin.
Olen pari kertaa törmännyt ihmisiin, jotka ovat muuten rodusta kiinnostuneita, mutta Koiranetistä löytyvät lonkkatulokset eivät vakuuta.

Ihan alkuun heitän sitten KoiraNetin buhundien lonkkatilaston (eli kaikki Suomessa kuvatut koirat). Ensimmäinen Suomeen tuotu buhund (FIN MVA Mona Lisa) on syntynyt 1987 ja ensimmäiset lonkkakuvaukset on tehty 1991 syntyneille koirille.

Vuosi Yht. A B C D
1991 3 1 2
1992 4 1 3
1993 1 1
1994 3 2 1
1995 5 1 2 2
1996 0
1997 2 1 1
1998 3 3
1999 0
2000 3 1 2
2001 0
2002 3 1 1 1
2003 0
2004 5 3 2
2005 6 3 2 1
2006 1 1
2007 8 4 1 3
2008 4 2 2
2009 1 1
2010 7 2 1 2 2
2011 1 1
2012 1 1
Yhteensä 61 14 21 17 9
    22,9% 34,4% 27,9% 14,8%

E-lonkkaisia buhundeja Suomessa ei ole toistaiseksi tavattu.

Suomen buhundkannan vähäisyyden takia on myös vaikeaa tehdä mitään päätöksiä lonkkien yleisestä tasosta Suomessa. Koko kannan tilastossa 1991-2000 syntyneet 7 D-lonkkaista koiraa vaikuttavat huomattavan paljon huonontavasti tilastoihin. Jos jätetään edellämainitut vuodet pois tilastosta D-lonkkaisten osuus kuvatuista on puolet pienempi, eli 5%. C-lonkkaisten osuus hieman suurenee, se on 32% (yht. 37% koirista on dysplaattisia). Samalla tosin tilastomateriaali pienenee entisestään.
Voiko tätä verrata muihin rotuihin?
Buhundeilla suomalaisten kuvattujen koirien vähäinen määrä aiheuttaa tilastovääristymää, kuten edellä on jo mainittu. Yksi kuvattu koira voi tuoda yli yhden prosenttiyksikön muutoksen parempaan tai huonompaan suuntaan. Tämän takia vertailu muihin rotuihin on kyseenalaista.

Lisäksi kaikissa tilastoissa on huomioitava ympäristön vaikutus. Vain osa lonkkien rakenteesta periytyy suoraan vanhemmilta (ja silloinkin polygeenisesti, eli monen geenin yhteisvaikutuksella). Lonkkiin vaikuttaa suuresti myös esim. pentuajan ruokinta ja liikunta, mahdolliset pentuajan onnettomuudet yms. Lisää variaatiota tilastoihin tuo se, että periytymisprosentti on eri roduilla erilainen ja voi rotujen kesken vaihdella useilla prosenttiyksiköillä.

Mutta kenellä on huonoimmat lonkat ja onko niitä käytetty jalostukseen? Millaisia jälkeläisiä ne ovat saaneet ja minkälaisen koiran kanssa? Entä vanhemmat?

1994: D/D-lonkkainen narttu. Vanhemmat suomalainen tutkimaton koira ja norjalainen A-lonkkainen koira. Ei käytetty jalostukseen.
1997: C/D-lonkkainen uros. Edellisen koiran puolisiskon (sama emä) poika. Vanhemmat suomalainen B/A-lonkkainen koira ja norjasta tuotu C/C-lonkkainen koira. Ei käytetty jalostukseen.
1998: D/C-lonkkainen uros.  Ensimmäisen koiran puolisiskon (sama emä) poika. Edellisellä koiralla sama emän emä. Vanhemmat suomalainen C/C-lonkkainen koira ja ruotsalainen ua-lonkkainen koira (”OK” eli A tai B). Ei käytetty jalostukseen.
1998: D/D-lonkkainen narttu. Ensimmäisen koiran siskon tytär. Toisen koiran puolisisko (sama isä). Vanhemmat B/B-lonkkainen koira ja norjasta tuotu C/C-lonkkainen koira. Ei käytetty jalostukseen.
1998: D/C-lonkkainen uros. Edellisen veli. Ei käytetty jalostukseen.
2000: D/D-lonkkainen narttu. Toisena mainitun koiran täyssisko eri pentueesta. Ei käytetty jalostukseen.
2000: D/D-lonkkainen uros.  Kahden 1998 mainitun sisaruksen täysveli eri pentueesta. Ei käytetty jalostukseen.
2010: C/D-lonkkainen uros.  Vanhemmat suomalainen A/A-lonkkainen koira ja tanskasta tuotu C/B-lonkkainen koira. Ei (ainakaan toistaiseksi) käytetty jalostukseen.
2010: D/C-lonkkainen narttu. Edellisen sisko. Ei (ainakaan toistaiseksi) käytetty jalostukseen.

Eli kaikista D-lonkkaisista koirista 7 on keskenään sukua ja loputkin 2 ovat keskenään sukua (mutta eivät läheistä sukua toiselle D-lonkkaisten ”ryhmälle”). Yhtäkään D-lonkkaista ei ole käytetty jalostukseen. Tuo 7 koiran sukuryhmä on edelleen joittenkin suomalaisten koirien takana, mutta ei ole siis ”tuottanut” D-lonkkia vuoden 2000 jälkeen. Tähän aikaan mahtuu  yksi kokonainen elinikä ja ~4 sukupolvea koiria.

Kuolinsyytilastot C ja D-lonkkaisista koirista sisältävät vain 4 koiraa, mutta niistä yksikään ei ole kuollut lonkkiensa takia. Yksi on elänyt jopa 14v (C/C), ja toinen 17v (C/C). Tästähän ei voi vielä tehdä minkäänlaisia päätelmiä, mutta yleisesti ottaen en ole kuullut buhundista, jolla C-lonkat elämää haittaisivat.
Jos tekisin samanlaisen tilaston C-lonkkaisista kuin D-lonkkaisista, olisi tässäkin pari sukuryhmää ja lisäksi paljon koiria, jotka eivät ole sukua toisilleen. Lisäksi esim. kahdesta A/A-lonkkaisesta koirasta on syntynyt B/C-lonkkaisia jälkeläisiä. On myös tuonteja, joitten kaikilla kuvatuilla sisaruksilla ulkomailla on hyvät, terveet lonkat, mutta Suomeen tuodulla koiralla on C. Herää kysymys onko ulkomaalaisilla kasvattajilla röntgenkatse, onko suomalaisessa vesijohtovedessä jotain, onko suomalainen asteikko/arvostelija liian tiukka vai ulkomaalainen asteikko/arvostelija liian löysä?

Norjalainen tilasto buhundien lonkista on seuraavanlainen:
Yht. 721 kuvattua koiraa syntymävuosiltaan välillä 1980-2013.
Fri (A & B): 88,2%
Svak (C): 8,6%
Middels (D): 2,2%
Sterk (E): 1,0%

Näyttää hieman erilaiselta kuin Suomen tilasto, eikö? Vaikka Suomessa on aivan tasan samoja sukuja kuin Norjassa ja toisin päin. Kaikissa pohjoismaissa ainakin pitäisi myös olla sama arvosteluasteikko käytössä, eli erot eivät selity silläkään. Olen usealta eri taholta kuullut, että pohjoismaiset tulokset ovat luotettavia ja keskenään vertailukelpoisia.
Suomessa on kuitenkin n. 20 vuoden aikana saatu 9 D-lonkkaista koiraa, kun Norjassa yli 30 vuoden aikana niitä on vain pari enemmän. C-lonkkaisiakin Suomessa on lähes joka kolmas, Norjassa vähemmän kuin yksi kymmenestä. Onko tämä vain tilastovääristymää, joka johtuu Suomen vähäisestä määrästä kuvattuja, vai jotain muuta?

Joka tapauksessa norjalaisen tilaston mukaan buhundeilla ei ole varsinaisesti mitään lonkkaongelmaa. Valtaosa kaikista kuvatuista on terveitä ja materiaalia on huomattavasti enemmän ja pidemmältä ajalta kuin Suomessa.

En halua tietenkään vähätellä asiaa tai sanoa, että suomalaisilla lonkkatuloksilla ei ole mitään väliä. Haluan vain antaa hieman ajattelemisen aihetta. Ei se tilanne koko rodun tasolla niin pahalta näytä kuin Suomen KoiraNetissä. :)

Lisäksi pieni muistutus loppuun: Jokainen koira on muutakin kuin lonkat!
Tämä tuntuu monesti unohtuvan ihmisiltä, ja lonkkatilastoja luetaan kuin raamattua. Esim. C-lonkat ovat toisten mielestä sama asia kuin jalostuskelvoton yksilö, vaikka tällainen ajatustapa ei todistetusti toimi edes ”lonkkajalostuksessa” (kiinnitetään huomiota pelkästään lonkkiin).

Päivitystä niistä ex-suunnitelmista

Meidän tutut tietävätkin jo miten näitten suunnitelmien lopulta kävi, mutta laitetaan nyt tännekin viestiä.

Päiviä oli mennyt muistaakseni 52, kun Vaala alkoi iltapäivällä vuotaa tummaa ruskeaa mömmöä. Mömmö ei haissut, mutta se oli sitkeän limaista ja tosiaan tummanruskeaa. Koiran olo tuntui olevan myös hieman tukala. Se petaili, oli levoton ja läähätti. Heti vuodon huomattuani omat hälytyskelloni soivat, ja soitin eläinlääkäriin, että meille aika nyt. Ajanvaraus vielä kysyi oirekuvaukseni jälkeen, että nii eläinlääkäriinkö me halutaan nyt tulla. Joo, todellakin halutaan…
Kävimme lääkärissä, Vaalasta otettiin ultra ja röntgen. Kuumettakin koiralla oli. Kohdusta ei löytynyt mitään elon merkkejä, mutta mätää siellä näytti olevan. Eläinlääkäri suositteli leikkausta, joten leikkausaika varattiin sitten heti seuraavalle päivälle.

Leikkaus meni hyvin, Vaala parantui hienosti ja nyt on koiralla tosiaan kaikki täydellisesti. :) Kohtu oli poistettaessa täynnä märkää.
Pentuja ei tullut, mutta pääasia että Vaala on kunnossa. Eipä enää tarvitse miettiä juoksujakaan.

Tiineys eteni alunperin ihan ok, ja olin jossain vaiheessa tuntevinani pennunkin. Se kuitenkin ”katosi”, ja tiesin jo etukäteen ettei meille kyllä ole tulossa pentuja. Huono tuuri kävi sitten siinä, että hommasta kehittyi kohtutulehdus. Jos joku tulee tänne blogiin ikinä Googlen kautta niin, että astutetulla nartulla vuotaa tummanruskeaa vuotoa, niin suoraan eläinlääkäriin! Vaalalla ei ollut mitään muita oireita kuin kuumeesta johtuva levottomuus (jonka aluksi ajattelin johtuvan ihan mahdollisesta tiineydestä) ja ruskea vuoto. Se ei ollut normaalia janoisempi, vuoto ei haissut, vuoto ei ollut vihertävää. Kaikille koirille ei nouse edes sitä kuumetta.
Kohtutulehdus on vakava tila, johon koira voi pahimmillaan kuolla. Tyypillisin ajankohta on n. 2kk juoksujen/astutuksen jälkeen.
Yksinkertaisella ultratutkimuksella jo näkee jos kohdussa on mätää, ja mieluummin ehdottomasti turha ultra kuin vakavat ongelmat joita kohtutulehduksesta voi seurata.

Tällaista kuuluu siis tänne. En tapahtuman aikoihin jaksanut kirjoittaa aiheesta mitään tänne blogiin, ja se sitten jäin. Pohdin mitä kirjoittaisin, miten, ja päivitänkö samalla muita kuulumisia. Nyt uuden koneeni kanssa en voi päivitellä viimeisimpiä kuulumisia, koska haluan kuvat siihen ja ne ovat vielä vanhalla koneella, joten tuli hyvä syy kirjoittaa tämä viesti.

Tytöillä on kuitenkin kaikki oikein hienosti! Sunnuntaina on Vaalalla luvassa jännä päivä, mutta päivittelen siitä tarkemmin sitten kun päivä on ohi. ;)

Kyllä, ei, kyllä, ei

Edelleen käydään läpi samoja fiiliksiä kuin aiemmin. ”Kyllä tää on ihan selvästi tiine” ”Ei vitsi tää oo tiine, ei täl mitään pentuja ole tulossa” ”Ehkä tää sittenkin tuntuu vähän tiineeltä…”

Todella kryptinen koira tällä kertaa. En voi sanoa, että käytöskään olisi juuri muuttunut. Ruoka on maistunut koko ajan ihan samaan tahtiin kuin ennenkin. Lenkillä hieman laamaillaan, mutta se varmasti johtuu ainakin osittain myös tästä kuumuudesta.

Tällä hetkellä vatsa tuntuu selkeästi isommalta ja erilaiselta, mutta huomenna tämäkin illuusio varmaan rikotaan. :D Kuvittelen myös nisien tosiaan turvonneen hieman ja vatsan keskilinjalla on ”viiva”. Lisäksi koira haluaa käydä hieman useammin tarpeillaan. Tai siis ennen se on käynyt kakalla kerran päivässä ja nyt vähintään kahdesti.
Hellyydenkipeä se on ollut aina. Elina sanoi, että se vahtii hieman enemmän kuin normaalisti. Alapää on edelleen hieman turvonnut ja kuumuudesta tuo kärsii enemmän kuin Freia. Vaala on alkanut nukkua puoliksi sängyn alla päivisin (en tiedä miksi vain puoliksi) ja lähellä avonaista parvekkeen ovea öisin.

Ota tuosta nyt selvää. Joka tapauksessa olen alkanut jo ruokkia sitä kahdesti päivässä, joskaan muita erityisiä muutoksia en ruokintaan ole vielä tehnyt. No nokkosen jätin pois jo ennen astutusta ja olen antanut pienen määrän vitamiiniliuosta ruuan kanssa välillä. Ja olen lisännyt ruokintaan myös öljyä.
Lisäkalkista ennen synnytystä on ollut monia mielipiteitä. Monet vannovat sen nimeen, toiset sanovat ettei missään nimessä. Ja osa sanoo, että jonkin verran voi antaa ekstraa, mutta sen antaminen on lopetettava viimeistään 10 päivää ennen synnytystä, ja vasta synnytyksen jälkeen voi taas antaa lisäystä. Tämä liittyi lisäkilpirauhasen toimintaan ja siihen, että kalsiumin liikasaanti aiheuttaa imetymishäiriöitä.
Itse päädyin siihen, että en anna ylimääräistä kalsiumia tiineyden aikana. Tutkimuksien mukaan siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kun ollaan siirrytty penturuokaan, en aio antaa juuri mitään ylimääräistä.

Nyt aion korjata tuulettimen. Täällä on huomattavasti viileämpää kuin ulkona (kaikki ikkunat ja verhot kiinni päivisin & auki öisin), mutta kun ulkolämpötilat ovat mitä ovat, on sisälläkin kuuma. Ei ole varmasti mukavaa kantaa ylimääräistä taakkaa tällaisilla helteillä.

masu

Vaala ja Vaalan masu. Ja Freia nukkumassa sängyn alla.