Menetyksiä

Vuoden alku vei meiltä sekä Nellan että Vaalan. Koti tuntuu tyhjältä. Puudelimatami ei ole iltaisin sekoamassa sängyssä tai nukkumassa jaloissa. Vaala ei enää lösähdä ihan selkään kiinni tai tuijota vaativasti ulkoiluaikaan.

13.2.2018 Nella nukutettiin ikiuneen lähes 16 vuoden iässä. Nella oli miesystäväni koira, osa meidän mustuaisjengiä. Täynnä persoonaa ja luonnetta.

Nyt reilu 2 viikkoa myöhemmin jouduin itse tekemään vaikean päätöksen. Vaala lähti kevään ensimmäisenä päivänä; 1.3.2018, vain 10-vuotiaana. Meillä piti olla vielä monta hyvää vuotta edessä. Niitä parhaita vuosia, kun tunnemme jo toistemme tavat kokonaan. Ulospäin Vaala näytti aivan terveeltä. Muutamien viikkojen aikana se oli ehkä kerran tai kaksi saanut reverse sneezing -kohtauksen ja pari kertaa kaapaissut nenäänsä. Eli ei todellakaan mitään huolestuttavaa. Asioita jotka voi ohittaa olankohautuksella: ”sillä meni joku roska/hiekkaa/pölyä nenään”.
Torstaina Vaalan nenä alkoi vuotaa verta, ja kävimme päivystyksessä. Mitään kummempia tutkimuksia siellä ei voinut tehdä, Vaalasta otettiin verikokeet (pari arvoa hieman yli tai ali, mutta ei mitään huolestuttavaa) ja se sai veren hyytymistä edistävää lääkettä, että vuoto loppuisi. Vuoto loppui lähes vuorokauden jälkeen, alkoi hetkeksi uudestaan ja loppui tällä kertaa tunnissa.
Järjettömän soittelurumban jälkeen saimme ajan tähystykseen keskiviikoksi. Iso osa klinikoista haluaa ensin ottaa ct-kuvia, yksi oli passittamasssa meitä hammasröntgeniin (johon olisi ollut aikoja tämän kuun puolivälissä aikaisintaan), monella klinikalla ei ole niin pieniä tähystyslaitteita että nenäontelon tähystys onnistuisi, yksi paikka antoi hinta-arvioksi kaksi tonnia (oletan että siinä olisi sitten ollut mukana se ct ja pakko olla jotain muutakin, pelkkä nenäontelon tähystys ei voi olla noin kallis), yksi ei koskaan soittanut takaisin.
Tiistaina kävimme ottamassa Vaalasta valokuvia. Nenäverenvuoto voi olla pelkkä heinä nenässä, tai se voi olla jotain vakavampaa kuten kasvain. Tiesin jo etten lähtisi leikkauttamaan kasvainta nenäontelosta, joten varauduin siihen etten tule takaisin koiran kanssa jos sillä olisi kasvain.

Keskiviikkona kävimme tähystyksessä. Nenässä ei ollut kasvainta, eikä paisetta, eikä vierasesinettä. Siellä oli syöpymää, turvonnutta kudosta ja rakenteellinen poikkeama (ehkä synnynnäinen, ehkä jonkin muun aiheuttama) sekä eräänlainen homesieni.
Tuo sieni ei yleensä tartu terveisiin koiriin, mutta sen voi saada käytännössä mistä vain – esim. maassa olevat lehdet, heinäkasat, ja sitä taitaa esiintyä jonkin verran myös sisätiloissa. Yleisimmin sitä löytyy pitkäkuonoisilta roduilta, lyhytkuonoisilta ei juuri yhtään. Koiran nenäonteloon asettuessaan se alkaa tuhota ympäröivää kudosta sekä luuta, joka on koiralle kivuliasta. Sitä ei voi diagnosoida nenän ulkopuolelta eikä ct-kuvauksella. Ct näyttää kuinka paljon vaurioita sieni on ehtinyt tehdä, mutta diagnoosiin tarvitaan tähystys.
Sienen oireita ovat mm. nenän kaapiminen, nenän pigmenttimuutokset (rään valumakohdissa), räkäisyys, kipu kuonoa tutkiessa ja se nenäverenvuoto. Mikäli sieni on ehtinyt tuhota luuta ja kudoksia vielä syvemmälle, aina aivoihin asti, seurauksena on neurologisia oireita.

Sienen voi hoitaa. Se ei kuitenkaan luonnollisesti paranna tuhoutunutta luuainesta. Hoito tehdään rauhoituksessa. Koiran nenään laitetaan letkuilla sienilääkettä, jonka valuminen kurkkuun estetään. Koiran päätä käännellään niin, että lääkettä pääsee kaikkialle. Mikäli lääke ei ole yltänyt joka paikkaan, sieni ei lähde ja toimenpide joudutaan uusimaan. Suun kautta syötävät sienilääkkeet eivät juurikaan tehoa. Luonnollisesti hoito on kallista ja sienen poistuminen on aina hoidon jälkeen varmistettava uudella tähystyksellä. Ennen hoitoa tulee ottaa se ct, että tiedetään sienen aiheuttamien tuhojen laajuus.
Tämä sieni on todennäköisesti myös karsinogeeninen. Eräs hyvin pienellä otannalla tehty tutkimus totesi kaikkien lääkittyjen ja parantuneiden koirien saavan myöhemmin kuonon alueen kasvaimen / kasvaimia. Toki lisäaikaa tuli kolmekin vuotta ja täytyy muistaa ettei pienen otannan tutkimus välttämättä kerro todellisesta tilanteesta mitään.

En halua ihmisten päätyvän tänne hakukoneella, joten en laita sienen nimeä. Se löytyy koiranetistä Vaalan kuolinsyystä. En halua, että ensimmäinen asia jonka mahdollisesti tämän sieni-infektion saaneen koiran omistajat löytävät, on koira joka lopetettiin sen takia. Lopetus oli meidän tilanteessamme se päätös jonka minä tein ja jonka uskon olleen Vaalan parhaaksi, mutta toisen koiran kohdalla toisenlaisessa tilanteessa asia voi olla jotain ihan muuta. Vaalallahan ei löydöksissä ollut pelkästään se sieni ja sen aiheuttamat vauriot. On aivan mahdollista että sillä on voinut olla myös vaikka kasvain otsaontelossa, johon ei tähystämällä näe. Jokin on todennäköisesti edesauttanut sienen tarttumista, koska Vaala ei ole esim. ollut kipeänä, joka olisi vaikuttanut immuunipuolustukseen.

Tulimme Vaalan kanssa vielä keskiviikkona kotiin. Halusin vielä ajatella asiaa. Kuitenkin jo kotimatkalla tein päätöksen rauhoituksesta heräilevää Vaalaa silitellessäni. Illalla luin kotona lisää, ja päätös vahvistui. Sieni etenee koko ajan eikä meillä ollut täysin tarkkaa kuvaa siitä kuinka paljon se oli jo tuhonnut, joten seuraavana päivänä varasin Vaalalle lopetusajan. Seuraava nenäverenvuoto olisi voinut tulla mistä tahansa pienestäkin kolahduksesta ja kuten jo aiemmin mainitsin, sieni aiheuttaa kipua.
Illalla Vaala sai herkutella possunsaparolla ja Max söi Vaalan kanssa pussillisen karkkia. Vaala oli oikein tyytyväinen kerjäystaitoihinsa, se sai lähes puolet pienestä karkkipussillisesta. Keskiviikkona ennen eläinlääkäriä kävimme koirapuistossa, jossa oli mukana Vaalan lempparibrassi Reino sekä Virna ja Enni. Vaala sai juosta ja haukkua tasan niin paljon kuin teki mieli. Nyt ei välitetty siitä vaikka olisi alkanut tulla verta nenästä (onneksi niin ei käynyt) eikä siitä, että takajalka kipeytyy jos juoksee liikaa. Se jahtasi aidan vierellä hiihtäjiä ja muita ohikulkijoita ja haukkui niille ja siinä jahtaamisten välissä juoksi Virnan ja Reinon kanssa. Oli kylmä päivä, joten Freia oli kotona. Se ei olisi saanut iloa tuosta reissusta.
Lähes suoraan koirapuistosta lähdimme eläinlääkäriin.

Vaalan poismeno tuntuu epäreilulta ja vaikealta hyväksyä. Mietin olisinko vielä voinut tehdä jotain. Olisinko voinut estää sienelle altistumisen tai mitä jos olisin tajunnut aiemmin että jotain on vialla? Olisiko sienen hoitaminen sittenkin ollut vaihtoehto?
Mietin että olisin halunnut pitää Vaalan vielä edes yhden päivän, olisin vielä halunnut sanoa sille kiitos siitä kaikesta mitä se minulle antoi, olisin vielä kerran halunnut että se tuijottaa minua vaativasti, heilauttaa häntäänsä ja mölisee halutessaan rapsutuksia, ulkoilua tai ruokaa, olisin halunnut vielä kerran käydä sen kanssa kahdestaan pitkällä lenkillä ja olisin vielä kerran halunnut silittää sen pehmoisia korvia, halata sitä ja pussata päähän. Tiedän järjellä ajatellessani, että se ”ylimääräinen päivä” olisi ollut vaikea meille molemmille. Vaala oli herkkä sille mitä minä tunsin. Koiralta on vaikea peittää omaa pahaa oloa. Ja olisin aivan varmasti joka tapauksessa toivonut vielä yhtä päivää. Aina vielä yhtä lisää.

Freia on ollut huolissaan minusta välillä. Se on hakeutunut ihan viereen nukkumaan ja tullut syliin normaalia enemmän. Vaalan poissaolo siihen ei varsinaisesti ole vaikuttanut, mutta tietäähän se minun käytöksestäni, että jotain on vialla. Tytöt olivat usein eri paikoissa hoidossa ja Vaala oli joskus ”muuten vaan” hoidossa (hoitopaikka tykkäsi Vaalasta kovasti ja pyysi toisinaan josko Vaala voisi tulla yökylään), joka on jälkikäteen ajateltuna ihan hyvä.

Vaalan valtavan persoonan lähtö näkyy niin monessa asiassa. Se eli täysillä miettimättä seurauksia ja kiihtyi nollasta sataan puolessa sekunnissa. Se oli hankala, vaativa ja toisaalta todella mukava ja helppo. Sitä ei voinut olla huomaamatta jatkuvasti ja sen mielipiteet ja tunteet tulivat aina täysin selväksi. Ehkä jossain vaiheessa opin ettei lenkillä tarvitse olla silmiä selässäkin ja että taskujani ei syödä rikki jos unohdan niihin nameja. Että kaikkia keittiön tasoja ei raidata ja väliovia avata kun olen poissa kotoa, eikä kukaan tule kylppärin ovelle huokailemaan ja mulkoilemaan kun käyn suihkussa.

Ehkä joskus käsi ei enää etsi Vaalan kylkeä tai päätä silitettäväksi tuolin vierestä, tyynyltä tai sängyn reunalta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s