Astutushommia ja uusi perheenjäsen

Aloitetaan Tulhun astutuksesta, joka ei mennyt ihan niin kuin toivoin. Yritettiin varmaan viitenä eri päivänä, mutta ei saatu onnistunutta astumista. Toki nyt ON mahdollista että joku yritys on onnistunut tarpeeksi hyvin, mutta epäilen vahvasti.
Parhaat päivät oli juuri pääsiäisenä, niin ei päästy progeillakaan varmistamaan, mutta olen ihan varma siitä että tärpit eivät menneet ohi. Nyt ei vaan onnistunut.

IMG_3569.jpg

Saatiin kuitenkin laihdutettua Tulhua samalla vähän (tehtiin vähän lumihankitreeniä) ja se ei ole lihonut takaisin, eli pieniä voittoja!

Sitten palasimme takaisin vähän vähemmän lumiseen Lahteen ja parin päivän päästä käytiin buhundyhdistyksen kokouksessa. Siitä pari päivää käytiin katsomassa Ratsunummen G-pentuetta Tuusulassa, ja samalla otin muutamia kuvia niistä.

IMG_3898.jpgJo kokouksen jälkeen asia oli johtanut toiseen, joten kun menin kuvaamaan pentuja, tiesin jo että tuo kuvan vasempaan nurkkaan liiskattu pentu tulee meille.
Itsellä painoi Tulhun epäonnistunut astutus, se että minun piti jättää siitä pentueesta itselleni oma pentu kasvamaan. Vaalan kuolemakin jätti kodin tuntumaan tyhjältä ja sai miettimään että kuinka kauan Freia vielä porskuttaa. Onhan sekin jo 13 ja selkeät vanhuuden merkit ovat jo olemassa (se ei kuule kunnolla, näkee huonosti eikä jaksa enää ihan samanlaisia lenkkejä kuin ennen)
Tällä pentueella on hienot vanhemmat, tykkäsin pentueesta heti myös suvullisesti. Olen tavannut tai muuten tiesin monia pentueen sukulaisia, ja pentueen ukki (emän isä) on Freian puoliveli.

Joten kuinka voisi sanoa ei, kun tuli tilaisuus saada tästä pentueesta yksi tyttö meille?
Meille tullut tyttö on neiti lila, Ratsunummen Greta-Berta eli lempinimeltään Teysa. Teysa on täällä sijoituksessa.

IMG_4716.jpg

Tämän pikkuapinan kanssa ei ole ainakaan tylsää ollut. Se on todella fiksu ja oppivainen. Alkuunhan minä en kiinnostanut pätkän vertaa, vaan pentu teki mitä halusi ja meni mihin halusi. Sinne se olisi jäänyt metsään ihan tyytyväisenä yksinkin. Nyt aletaan olla jo siinä pisteessä että jos ei ole valtavan suuria houkutuksia, pentu tulee luo. Se osaa istua, nostaa etujalat vadille, odottaa ruokaansa kärsivällisestä (ainakin suurimman osan aikaa), ottaa katsekontaktin, koskettaa kosketuskeppiä… Maahanmenoa ollaan myös harjoiteltu, ja se vei varmaan pisimpään kun vasta kolmannella naksuttelukerralla hoksasi sen että mikä se liike nyt oikeastaan on.
Olemme myös leikkineet erilaisilla asioilla, kävelleet metsässä, moikanneet ihmisiä (ja samalla opeteltu sitä, että ihmisiä saa moikata vain luvalla) jne.

Tarpeet tulevat pääosin sanomalehdelle, en ole vieläkään ottanut lattialta pois kuin vain yhden maton. Senkin vain varalta koska se on niin suuri ettei se mahdu pesukoneeseen.

Virna rakastaa ”pikkusiskoa” ja tytöt tahtoisivatkin illat vain leikkiä ja telmiä. Välillä Virnalla on lelu jota ne Teysan kanssa repivät kahdestaan, välillä painitaan lattialla. Eräs päivä Teysa pisti Virnan ihan nippuun, kun suuttui sille, pennun oikeudella.
Freia piti aluksi koppaa sisällä jos olivat pennun kanssa samassa tilassa. Muuten eristeltiin verkoilla ja edelleen Freia nukkuu erillisessä aitauksessa. Päivällä en enää ole pitänyt verkkoja kun olen itse kotona. Freia on alkanut hyväksyä, että kyllä toi riiviö jää meille. Juuri aamulla tuo pikkuapina aka Teysa hyökkäsi Freian korvaan kiinni naskalihampaineen. Eikä Freia sanonut mitään. Irrotin pennun Freian korvasta ja olin erittäin tyytyväinen vanhukseen. Ja katsoin ettei hirviö tee uudestaan. Sisällä se on vähän varovaisempi kun Freia pari päivää sitten ärähti sille, mutta ulkona vanhusta saa ilmeisesti kiusata…

Onnistuin myös jo hienosti jättämään pennun tassun oven väliin. Olin laittamassa ovea kiinni ja pentu syöksyi väliin, ulvahti, ontui nurkkaan ja lopetti ontumisen. Ja aloitti ontumisen uudestaan sitten vähän myöhemmin. Kun ontuminen / jalan keventäminen ei alkanut mennä ohi levolla ja viikonloppu painoi päälle, niin mentiin käymään eläinlääkärissä. Jalkaa tunnustellessa en siis itse löytänyt kipukohtaa eikä se näyttänyt tai tuntunut mistään ”väärältä” tai erilaiselta kuin toinen jalka. Kipu myös tietenkin unohtui aina kun oli jotain siistiä kuten ihmisiä tai koiria tai lehtiä tai leluja tai…
Eläinlääkärissä Teysalta löytyi kipukohta varpaasta (kun oikein kokeili, ei toi mikään draamailija ole selvästikään), ja röntgenkuvista todettiin varvasmurtuma. Onneksi kuitenkin siistilinjainen eikä kasvulinjoissa. Eli pitäisi parantua nopeasti ja hyvin eikä jäädä kummempia ongelmia tästä. Nyt mennään viikonloppu jalka paketissa ja viikko tai vähän alle kipulääkkeillä. Pahemminkin olisi voinut käydä, eli onnea oli matkassa.

Meillä myös on alkanut räjäytykset. Tekevät tietä tähän kaupunginosan alle missä asun, ja asumme ihan tulevan tunnelin vieressä. Pentua eivät räjäytykset kiinnosta, se vain jatkaa nukkumista vaikka maailma tärisee ympärillä. Freia huomaa räjähdykset ja reagoi niihin lievästi, mutta niitä ei onneksi tule kuin max. 3 tai 4 päivässä. Ehtii siis hyvin palautua räjähdysten välillä.

Mainokset

Menetyksiä

Vuoden alku vei meiltä sekä Nellan että Vaalan. Koti tuntuu tyhjältä. Puudelimatami ei ole iltaisin sekoamassa sängyssä tai nukkumassa jaloissa. Vaala ei enää lösähdä ihan selkään kiinni tai tuijota vaativasti ulkoiluaikaan.

13.2.2018 Nella nukutettiin ikiuneen lähes 16 vuoden iässä. Nella oli miesystäväni koira, osa meidän mustuaisjengiä. Täynnä persoonaa ja luonnetta.

Nyt reilu 2 viikkoa myöhemmin jouduin itse tekemään vaikean päätöksen. Vaala lähti kevään ensimmäisenä päivänä; 1.3.2018, vain 10-vuotiaana. Meillä piti olla vielä monta hyvää vuotta edessä. Niitä parhaita vuosia, kun tunnemme jo toistemme tavat kokonaan. Ulospäin Vaala näytti aivan terveeltä. Muutamien viikkojen aikana se oli ehkä kerran tai kaksi saanut reverse sneezing -kohtauksen ja pari kertaa kaapaissut nenäänsä. Eli ei todellakaan mitään huolestuttavaa. Asioita jotka voi ohittaa olankohautuksella: ”sillä meni joku roska/hiekkaa/pölyä nenään”.
Torstaina Vaalan nenä alkoi vuotaa verta, ja kävimme päivystyksessä. Mitään kummempia tutkimuksia siellä ei voinut tehdä, Vaalasta otettiin verikokeet (pari arvoa hieman yli tai ali, mutta ei mitään huolestuttavaa) ja se sai veren hyytymistä edistävää lääkettä, että vuoto loppuisi. Vuoto loppui lähes vuorokauden jälkeen, alkoi hetkeksi uudestaan ja loppui tällä kertaa tunnissa.
Järjettömän soittelurumban jälkeen saimme ajan tähystykseen keskiviikoksi. Iso osa klinikoista haluaa ensin ottaa ct-kuvia, yksi oli passittamasssa meitä hammasröntgeniin (johon olisi ollut aikoja tämän kuun puolivälissä aikaisintaan), monella klinikalla ei ole niin pieniä tähystyslaitteita että nenäontelon tähystys onnistuisi, yksi paikka antoi hinta-arvioksi kaksi tonnia (oletan että siinä olisi sitten ollut mukana se ct ja pakko olla jotain muutakin, pelkkä nenäontelon tähystys ei voi olla noin kallis), yksi ei koskaan soittanut takaisin.
Tiistaina kävimme ottamassa Vaalasta valokuvia. Nenäverenvuoto voi olla pelkkä heinä nenässä, tai se voi olla jotain vakavampaa kuten kasvain. Tiesin jo etten lähtisi leikkauttamaan kasvainta nenäontelosta, joten varauduin siihen etten tule takaisin koiran kanssa jos sillä olisi kasvain.

Keskiviikkona kävimme tähystyksessä. Nenässä ei ollut kasvainta, eikä paisetta, eikä vierasesinettä. Siellä oli syöpymää, turvonnutta kudosta ja rakenteellinen poikkeama (ehkä synnynnäinen, ehkä jonkin muun aiheuttama) sekä eräänlainen homesieni.
Tuo sieni ei yleensä tartu terveisiin koiriin, mutta sen voi saada käytännössä mistä vain – esim. maassa olevat lehdet, heinäkasat, ja sitä taitaa esiintyä jonkin verran myös sisätiloissa. Yleisimmin sitä löytyy pitkäkuonoisilta roduilta, lyhytkuonoisilta ei juuri yhtään. Koiran nenäonteloon asettuessaan se alkaa tuhota ympäröivää kudosta sekä luuta, joka on koiralle kivuliasta. Sitä ei voi diagnosoida nenän ulkopuolelta eikä ct-kuvauksella. Ct näyttää kuinka paljon vaurioita sieni on ehtinyt tehdä, mutta diagnoosiin tarvitaan tähystys.
Sienen oireita ovat mm. nenän kaapiminen, nenän pigmenttimuutokset (rään valumakohdissa), räkäisyys, kipu kuonoa tutkiessa ja se nenäverenvuoto. Mikäli sieni on ehtinyt tuhota luuta ja kudoksia vielä syvemmälle, aina aivoihin asti, seurauksena on neurologisia oireita.

Sienen voi hoitaa. Se ei kuitenkaan luonnollisesti paranna tuhoutunutta luuainesta. Hoito tehdään rauhoituksessa. Koiran nenään laitetaan letkuilla sienilääkettä, jonka valuminen kurkkuun estetään. Koiran päätä käännellään niin, että lääkettä pääsee kaikkialle. Mikäli lääke ei ole yltänyt joka paikkaan, sieni ei lähde ja toimenpide joudutaan uusimaan. Suun kautta syötävät sienilääkkeet eivät juurikaan tehoa. Luonnollisesti hoito on kallista ja sienen poistuminen on aina hoidon jälkeen varmistettava uudella tähystyksellä. Ennen hoitoa tulee ottaa se ct, että tiedetään sienen aiheuttamien tuhojen laajuus.
Tämä sieni on todennäköisesti myös karsinogeeninen. Eräs hyvin pienellä otannalla tehty tutkimus totesi kaikkien lääkittyjen ja parantuneiden koirien saavan myöhemmin kuonon alueen kasvaimen / kasvaimia. Toki lisäaikaa tuli kolmekin vuotta ja täytyy muistaa ettei pienen otannan tutkimus välttämättä kerro todellisesta tilanteesta mitään.

En halua ihmisten päätyvän tänne hakukoneella, joten en laita sienen nimeä. Se löytyy koiranetistä Vaalan kuolinsyystä. En halua, että ensimmäinen asia jonka mahdollisesti tämän sieni-infektion saaneen koiran omistajat löytävät, on koira joka lopetettiin sen takia. Lopetus oli meidän tilanteessamme se päätös jonka minä tein ja jonka uskon olleen Vaalan parhaaksi, mutta toisen koiran kohdalla toisenlaisessa tilanteessa asia voi olla jotain ihan muuta. Vaalallahan ei löydöksissä ollut pelkästään se sieni ja sen aiheuttamat vauriot. On aivan mahdollista että sillä on voinut olla myös vaikka kasvain otsaontelossa, johon ei tähystämällä näe. Jokin on todennäköisesti edesauttanut sienen tarttumista, koska Vaala ei ole esim. ollut kipeänä, joka olisi vaikuttanut immuunipuolustukseen.

Tulimme Vaalan kanssa vielä keskiviikkona kotiin. Halusin vielä ajatella asiaa. Kuitenkin jo kotimatkalla tein päätöksen rauhoituksesta heräilevää Vaalaa silitellessäni. Illalla luin kotona lisää, ja päätös vahvistui. Sieni etenee koko ajan eikä meillä ollut täysin tarkkaa kuvaa siitä kuinka paljon se oli jo tuhonnut, joten seuraavana päivänä varasin Vaalalle lopetusajan. Seuraava nenäverenvuoto olisi voinut tulla mistä tahansa pienestäkin kolahduksesta ja kuten jo aiemmin mainitsin, sieni aiheuttaa kipua.
Illalla Vaala sai herkutella possunsaparolla ja Max söi Vaalan kanssa pussillisen karkkia. Vaala oli oikein tyytyväinen kerjäystaitoihinsa, se sai lähes puolet pienestä karkkipussillisesta. Keskiviikkona ennen eläinlääkäriä kävimme koirapuistossa, jossa oli mukana Vaalan lempparibrassi Reino sekä Virna ja Enni. Vaala sai juosta ja haukkua tasan niin paljon kuin teki mieli. Nyt ei välitetty siitä vaikka olisi alkanut tulla verta nenästä (onneksi niin ei käynyt) eikä siitä, että takajalka kipeytyy jos juoksee liikaa. Se jahtasi aidan vierellä hiihtäjiä ja muita ohikulkijoita ja haukkui niille ja siinä jahtaamisten välissä juoksi Virnan ja Reinon kanssa. Oli kylmä päivä, joten Freia oli kotona. Se ei olisi saanut iloa tuosta reissusta.
Lähes suoraan koirapuistosta lähdimme eläinlääkäriin.

Vaalan poismeno tuntuu epäreilulta ja vaikealta hyväksyä. Mietin olisinko vielä voinut tehdä jotain. Olisinko voinut estää sienelle altistumisen tai mitä jos olisin tajunnut aiemmin että jotain on vialla? Olisiko sienen hoitaminen sittenkin ollut vaihtoehto?
Mietin että olisin halunnut pitää Vaalan vielä edes yhden päivän, olisin vielä halunnut sanoa sille kiitos siitä kaikesta mitä se minulle antoi, olisin vielä kerran halunnut että se tuijottaa minua vaativasti, heilauttaa häntäänsä ja mölisee halutessaan rapsutuksia, ulkoilua tai ruokaa, olisin halunnut vielä kerran käydä sen kanssa kahdestaan pitkällä lenkillä ja olisin vielä kerran halunnut silittää sen pehmoisia korvia, halata sitä ja pussata päähän. Tiedän järjellä ajatellessani, että se ”ylimääräinen päivä” olisi ollut vaikea meille molemmille. Vaala oli herkkä sille mitä minä tunsin. Koiralta on vaikea peittää omaa pahaa oloa. Ja olisin aivan varmasti joka tapauksessa toivonut vielä yhtä päivää. Aina vielä yhtä lisää.

Freia on ollut huolissaan minusta välillä. Se on hakeutunut ihan viereen nukkumaan ja tullut syliin normaalia enemmän. Vaalan poissaolo siihen ei varsinaisesti ole vaikuttanut, mutta tietäähän se minun käytöksestäni, että jotain on vialla. Tytöt olivat usein eri paikoissa hoidossa ja Vaala oli joskus ”muuten vaan” hoidossa (hoitopaikka tykkäsi Vaalasta kovasti ja pyysi toisinaan josko Vaala voisi tulla yökylään), joka on jälkikäteen ajateltuna ihan hyvä.

Vaalan valtavan persoonan lähtö näkyy niin monessa asiassa. Se eli täysillä miettimättä seurauksia ja kiihtyi nollasta sataan puolessa sekunnissa. Se oli hankala, vaativa ja toisaalta todella mukava ja helppo. Sitä ei voinut olla huomaamatta jatkuvasti ja sen mielipiteet ja tunteet tulivat aina täysin selväksi. Ehkä jossain vaiheessa opin ettei lenkillä tarvitse olla silmiä selässäkin ja että taskujani ei syödä rikki jos unohdan niihin nameja. Että kaikkia keittiön tasoja ei raidata ja väliovia avata kun olen poissa kotoa, eikä kukaan tule kylppärin ovelle huokailemaan ja mulkoilemaan kun käyn suihkussa.

Ehkä joskus käsi ei enää etsi Vaalan kylkeä tai päätä silitettäväksi tuolin vierestä, tyynyltä tai sängyn reunalta.

Mennyt vuosi

IMG_2039Blogin päivittely jäi tuossa jossain vaiheessa vuotta, kun alkoi tuntua ettei ole inspiraatiota tai ehtimistä. Jotta jospa nyt päivitellään vähän mitä tänä vuonna on tapahtunut.

Ensin Freia ja Vaala

IMG_9455

Vaala & Freia

Freia on tänä vuonna 12, nyt loppuvuodesta lähenee jo 13. Sen kanssa käytiin vuoden aikana parissa näyttelyssä sekä buhundien Open Showssa.
VSP-vet, ROP-vet, va-SERT sekä yksi EH.
Rallyn treenaaminen on kesällä lopetettu kun huomasin ettei Freia oikein kävele soralla normaalisti. Syksyllä katselin että polvi lonksuu. Lisäksi on ollut jumissa ja välillä kipuinen.
Polvet tutkittiin virallisesti, 0/0. Kävimme myös jäsenkorjaajalla, joka totesi koiran lantion olevan vinossa (se on nyt suoristettu), mutta muuten ei mitään erityistä vikaa löytynyt. Muutaman kerran on käyty myös hierojalla.
Että kai se vaan alkaa olla vanha. Niin ja kaihista huolimatta näkee edelleen ihan ok.

IMG_6301
Mana & Freia SSKY:n erikoisnäyttelyssä

Vaala täytti tänä vuonna 10. Ei ole lainkaan ikäisensä oloinen. Aina yhtä iloisesti sekaisin…
Näyttelyissä ei käyty muualla kuin epävirallisesti Open Showssa, jossa Vaala osallistui myös kasvattajaluokkaani. Ensi vuonna käydään sitten pari kertaa jos löydetään sopivia näyttelyitä kun tuli tuo kymppi täyteen. Sopiva näyttely tarkoittaa sitä, että +10v. koiran ilmomaksu on max. 10€ ja näyttely on jossain lähellä / ollaan muutenkin menossa.
Open Showssa Vaala pääsi kokeilemaan myös Noseworkin alkeita, ja kuten arvelin, tykkäsi siitä. Nyt on kotonakin purkit.
Noin muuten ei mitään kummempaa Vaalan osalta.

Sitten Tulhu ja viime vuoden pennut 

Tulhu: Kävi silmätarkissa (joulukuu -17, silmät OK) ja Buhundyhdistyksen Open Showssa. On laihtunut!

Pennut aakkosjärjestyksessä:

Azura ”Saaga”: Kävi pyörimässä Alavuden Miljoonakoiranäyttelyn kehässä EH:n arvoisesti. Samalla oli meillä pari päivää hoidossa, ja oli oikein ihanan helppo ja vaivaton nuori buhund. Kävi myös Buhundyhdistyksen Open Showssa.
Saaga harrastaa omatoimista haukkumista ja agilitya. Aksa loppuu ensi vuoteen, toivottavasti myös se haukkuharrastus.

Boethiah ”Boe”: Käynyt kolmessa näyttelyssä, joista 2xEH ja 1xSERT. Lisäksi kävi luustokuvauksissa syksyllä, joista hienosti lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0.
Boella on vuoden aikana ollut ontumista, jonka takia se on käynyt usempaan otteeseen eläinlääkärillä. Syksyllä löytyi nuljuluun murtuma, joka nyt pikkuhiljaa alkaa olla ok ja Boe saa taas treenata agilitya. Lisäksi Boe keksi olevansa hurja vahtikoira jonka tulee puolustaa kotia ja isänmaata, mutta sekin alkaa jo tasoittua.
Tapasimme Boen Alavuden Miljoonakoiranäyttelyssä.

Hircine ”Rollo”: Rollolla löytyi tosiaan vaikea, leikkausta vaativa kaihi molemmista silmistä, jonka takia se on ollut pitkään sairaslomalla ja useammassa leikkauksessa. Toiseen silmään ei näkö palaudu täydellisesti koskaan, mutta muuten ollaan jo voiton puolella. Kaihileikkauksen jälkeen käytettävät silmätipat ovat estäneet näyttelyt, mutta Open Showssa Rollo kävi pyörähtämässä. Josko ensi vuonna sitten näyttelyihin kun silmätippakuuri on ohi! Rollo myös treenaa aksaa.
Rolloa on tavattu aina välillä vuoden mittaan.

Malacath ”Mana”: Manalla on ollut hieno näyttelyvuosi. Voitte tätänykyä kirjoittaa Hänen korkeutensa nimen ”EE JMVA PMJV-17 JV-17 HeJW-17 Malacath”. Suomesta sertejä on nyt 5 ja tosiaan Viroon lähdettiin ihan vaan koska why not. Vuoden viimeinen näyttelyviikonloppu messarissa toi sitten kolme voittajatitteliä. Lisäksi Mana on metsästänyt kotonaan sekä lintuja että hiiriä pihalta, tehnyt jälkijuttuja ja tuhonnut kaikenlaista. Loppuvuodesta Manalta irtosi kynsi, joka vielä tulehtui. Eläinlääkärissä saatiin kuitenkin sellaiset antibiootit että ei tarvitse jättää messaria väliin, ja Mana oli erittäin hieno potilas. Mana treenailee myös rallya.
Ensi vuoden tavoitteina Manalla on ainakin Suomen muotovalion arvo ja 2019 Mana lähtee Cruftsiin.
Manan elämästä voi lueskella myös blogista: https://wonderfuldogs.wordpress.com

Nocturnal ”Neva”: Neva osallistui Open Showhun ja kuulemma hyvin menee tytön kanssa. Edelleen on pentueen arin, mutta ei kuitenkaan mikään kamala arkajalka. Esim. Open Showssa ei ollut ongelmia minkään kanssa. :) Puhuimme että Nevakin voisi tulla vuoden alussa terveystarkkeihin, kun meillä on useampi tarkattava koira samaan aikaan.

Peryite ”Tedi”: Tedilläkään ei ole ollut mitään spesiaalia putkessa tänä vuonna. Autojen jahtaamisen kanssa on saanut tehdä jonkin verran töitä ja pariin otteeseen, mutta nyt puhutaan tosiaan buhundista. Ei kuitenkaan ole mikään suuri ongelma. Tapasin Tedin omistajan messarissa, mutta Tediä en ole tavannut. Ensi vuodelle on kuulemma luvassa jonkinlainen perustottiskurssi ainakin. Ja jospa käytäisi sitten joku viikonloppu tapaamassakin Tediä!

Sanguine ”Vili”: Vili viettää lokoisaa perhekoiran elämää matkustellen perheensä mukana ympäri Suomen. Toukokuussa tapasimme koirapuistoilun merkeissä täällä Lahdessa. Aivan ihana iloinen buhundpoika, joka rakastaa perheen lapsia yli kaiken.

Vaermina ”Virna”: Virna on vuoden aikana käynyt kahdesti näyttelyissä ja saanut molemmilla kerroilla EH. Lisäksi se on hienosti ansainnut itselleen RTK1-koulutustunnuksen. Myös rallyn AVO-luokassa se on käynyt, mutta molemmilla kerroilla houkutus sai unohtamaan kaiken muun, ja niistä kisoista on muistona siis kaksi nollaa. Ja pari hauskaa videota.
Virna satutti varpaansa loppukesästä ja oli saikulla, mutta muuten on pysynyt ehjänä.
Virna harrastaa/harrastelee Rallyn lisäksi vaikka sun mitä, ja on ollut haltijalleen erinomainen harrastuskaveri. Ja ihan hirvee iskän tyttö, jonka mielestä isi ei saisi lähteä mihinkään ilman Virnaa.
Nii ja Virnaa näen tosiaan joka päivä.
Virnaan voi tutustua lisää myös blogissa: http://karvaloikka.blogspot.fi/

Ensi vuonna

Ensi vuoden kesälle olemme suunnitelleet Tulhulle toiset pennut. Alkuvuodesta tarkoitus olisi kuvauttaa useampi noista edellisistä, ja keväälle odotamme sitten niitä Tulhun juoksuja. Jos ei nyt tärppää, niin kokeilemme varmaan uusiksi sitten syksymmällä.
Teemme visiitin myös SSKY:n erikoisnäyttelyyn helmikuussa, mutta kokoonpanosta en vielä tiedä. Freian ja Vaalan ilmoitin jo, mutta Freia saa halutessaan jäädä kotiinkin.

Olen myös itse haaveillut uudesta pennusta ensi vuonna. Joko Tulhulta tai muualta – katsotaan nyt mitä tapahtuu. Tänä vuonna kun sitä pentua ei sitten tullutkaan (ensin kariutui vuoden alkupuolella yksi suunnitelma ja syksymmällä sitten toinen, ja muuten ei ollut pentueita joista olisin halunnut tai voinut ottaa koiran).

 

Ja näin tälleen kun jouluaaton ratoksi tekstiä kirjoittelen, niin loppuun vielä

Hyvää joulua kaikille!

Näyttelyitä

Olemme käyneet nyt tässä kuussa kahdessa näyttelyssä, ja vielä on ensi viikonloppuna yksi lisää. Manalle haeskellaan kehäkokemusta ja showmieltä. Ja onhan se komea poika, mielellään näyttelyttääkin tommosta. :)

Ensin kävimme ihan kuun ensimmäisenä päivänä Lahden raviradalla pidetyssä vappunäyttelyssä.


Tuomarina oli Erika Häkkinen. Tänään kaikki junnut jäivät ilman SA:ta, mutta ERI ja luokkavoitto sieltä tuli kuitenkin. Arvostelu näytti tältä:
”Nuori uros jolla hyvät rungon mittasuhteet. Linjakas pää. Hieman kookkaat korvat. Aavistuksen pyöreät silmät. Hyvä kuono-osa. Purenta ok. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko ja eturinta. Kokoon sopiva luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvät käpälät. Hyvät matala kinner. Erinomainen hännän kiinnitys. Kaunis musta väri. Oikea karvanlaatu. Liikkuu malttaessaan tasapainoisesti ja hyvällä askelpituudella. Miellyttävä käytös. Esitetään hyvin. Antaa hieman kookkaan kokonaiskuvan.”

Mana ei oikein meinannut malttaa juosta kunnolla kehässä. Seisoi kyllä, sen se osaa todella hyvin!
Käytiin vielä ottamassa loppuposeeraus siinä näyttelyalueen ulkopuolella:

Viime viikonloppuna oli sitten vuorossa Tampere KV, johon piti tulla myös Manan sisko, mutta valitettavasti Boella on ollut jalka kipeä ja se on kipulääkekuurilla, joten joutuivat perumaan näyttelyreissun.
Manan lisäksi oli tällä kertaa mukana Freia, jonka edellinen näyttely oli vuonna 2015. Buhundtuomarina toimi Reino Korpela.
Eivätkä mukana olleet koirat tähän loppuneet, sillä Elinan toinen koira, australianpaimenkoira Narri, oli myös mukana. Samoin toinen ystävä ja hänen australianpaimenkoiransa Vuk. Tänne näyttelyyn oli kutsuttu auspai-tuomariksi sellainen, joka ”ymmärtää” käyttölinjaisten päälle, joten auspait lähtivät hakemaan H:ta. Tämä johti myös pienoisiin ongelmiin päivän aikana, kun kehät olivat päällekkäin.
Mana ei esiinny minun kanssani yhtä hienosti kuin Elinan kanssa, joten toivoin Elinan pääsevän Manan kanssa kehään. Pienen sumplimisen tuloksena saatiin Elina ja Mana kehään, mutta itse en ehtinyt ottaa yhtään kuvaa buhundeista enkä edes nähnyt kun Mana oli kehässä. Heti alussa jouduin juoksemaan toiseen halliin australianpaimenkoirakehälle esittämään Narrin, kun kaikki AVO-nartut otettiin kehään. Siitä ei meinannut tulla yhtään mitään. En saanut koiraa seisomaan tai juoksemaan nätisti kuin puoli sekuntia kerralla…
Narrin esitettyäni tyrkkäsin sen nopeasti häkkiin ja juoksin takaisin buhundkehälle. Narrin kehä oli nimittäin kolmantena, ja Elinan piti ehtiä esittämään se. Itse jäin buhundkehälle odottelemaan PU-kehää Manan kanssa.

Mana esiintyi kohtuullisen hienosti, olin ihan tyytyväinen. Kävin seuraavaksi hakemassa Freian kanssani kehän laidalle odottelemaan. Ja miten ihanaa oli esittää varma veteraani kehässä. Ei yhtään vetämistä mihinkään suuntaan eikä turhaa hötkyilyä. Ei sitä nuorta teiniurosta, joka tahtoisi moikata kaikkia ja juosta täysii… Sain myös Freian hännän pysymään ylhäällä koko kehän ajan, ja olen aivan ääääärettömän tyytyväinen siihen! Luulen, että tämä saattoi olla ensimmäinen kerta koko Freian näyttelyhistoriassa kun sen häntä oli koko arvostelun ajan ylhäällä!
Tämä näyttely ei olisi voinut paremmin mennäkään, aikatauluongelmista huolimatta. :) Niin ja auspait saivat EH (Vuk) ja T (Narri). Eli Vukilla meni jopa odotettua paremmin, vain Narrin näyttelypäivänä jäätiin tavoitteesta.

Tuloksena Manalle ERI JUK1 PU3 SA SERT

 

”Musta vähäisin valkoisin merkein. Sopivan kokoinen. Mittasuhteiltaan oikea. Ryhdikäs uros, jolla komea pää. Hyvät silmät ja korvat. Keskivahva runko. Kevyehkö raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Hyvä karva ja häntä. Liikkuu tasapainoisesti. Normaali käytös.”

 


Rouva 12v. sai ERI VEK1 VSP-VET

 

”Sopiva koko, hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Hyvät silmät ja korvat. Keskivahva runko. Kevyt raajaluusto. Riittävät kulmaukset.
Lähes oikein kiertynyt häntä. Hyvä karva. Ikä näkyy liikkeissä.
Rauhallinen käytös.”

Save

Royal Canin Puppy Show, Lahti

Viikonloppuna olimme Lahdessa pentunäyttelyssä. Lauantaina näyttelyyn osallistui vain Mana, sunnuntaina Tulhun pentueesta osallistuivat myös Virna, Saaga sekä Rollo.

jengi

Lauantaina buhundkehä oli aika heti aamusta, ja olimme Elinan ja Manan kanssa ajoissa paikalla. Manalle ei ollut mukana häkkiä eikä minulla ollut kameraakaan, vaan istuskelimme kehän laidalla odottelemassa omaa vuoroamme Manan kanssa.
Kehässä pieni showpuudelimme oli varsin nätisti ja tuomari totesi heti alkuun, että kiva nähdä mustiakin buhundeja.

Malacath: 1. KP ROP-pentu
”Lähes 7kk. Kookas, hyvin kehittynyt, tiivis runko. Ryhdikäs kaula. Hyvin asettunut häntä. Puhdaslinjainen, urosmainen pää. Voimakas purenta. Pitkä, tilava rintakehä. Tuplakannukset. Kevyet liikkeet.”
Tuomari: Harry Tast

Kehän jälkeen lähdimme hakemaan Manalle loppupäiväksi häkkiä ja Elinalle ryhmäkehään sopivia vaatteita. Kielsin nimittäin menemästä ryhmään kollareissa ja hupparissa. :D
Kuulutukset kuuluivat paikan päällä todella huonosti ja olimme vähän myöhässä kokoomakehästä, mutta selvisimme kuitenkin. Pyörähdys ryhmäkehässä ja kotiin.

Sunnuntaina oli sitten mielenkiintoinen päivä kun muitakin pentuja saapui paikalle. Saaga ei ole aiemmin ollut vastaavanlaisessa tapahtumassa eikä sen kanssa oltu harjoiteltu seisomista tai ravaamista. Lupasin opettaa sen mitä pystyn ennen kehää, ja yllättävän hyvin se onnistuikin. Saaga vain on niin täynnä energiaa ja rakkautta kaikkia kohtaan, että meno kehässä ei ollut kovin nättiä ja täydellisen hallittua, mutta ei se mitään. Saagalla oli ainakin hauskaa. :D Ja oli aivan ihanaa päästä näkemään Saagaakin.
Myös Rollo oli tosiaan paikalla ja sekin oli kasvanut hurjasti viime näkemästä. Nää alkaa näyttää jo ihan aikuisilta – mihin se aika oikein kuluu? Rollo on rakenteellisesti hirveän komea, mutta valitettavasti sen toinen kives on jäänyt johonkin matkan varrelle. Pentunäyttelyyn Rollo tuli siis hakemaan arvostelua.
Ja tosiaan se Virnakin oli mukana. Max halusi kävellä Virnan kanssa näyttelypaikalle, joten me kuskasimme näyttelyyn Virnan häkin. Lisäksi meillä oli mukana Jade-corgi.

Tuomarina buhundeilla oli tänään Eeva Resko.

Hircine: ei sijoiteta
”Hyväntyyppinen, hyvin kehittynyt urospentu. Kaunis pää ja ilme. Hyvin kulmautunut edestä ja hyvä eturinta. Hyvä runko. Lanneosa voisi olla lyhyempi. Hyvä häntä ja hännänkiinnitys. Hyvä vahva takaosa. Hyvin kulmautunut. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Miellyttävä luonne. Vain yksi kives.”

Malacath: 1. KP ROP-pentu
”Erittäin hyvän tyyppinen. Hyvät mittasuhteet omaava uros. Hyvä pää ja ilme. Tiivis hyvä ylälinja. Hyvä häntä ja hännänkiinnitys. Hyvä etu- ja takaosa. Hyvä runko. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Esiintyy erittäin hyvin. Oikea karvanlaatu.”

Azura: 2.
”Miellyttävä hyvin kehittynyt narttupentu. Hyvät mittasuhteet, hyvä pää, kauniit tummat silmät, hyvät korvat, hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä luusto, hieman jyrkkä lantio ja matala hännänkiinnitys. Liikkuu kauttaaltaan hyvin.”
(Saaga sai myös passituksen kotiin harjoittelemaan kehäkäytöstä :D)

Vaermina: 1. KP VSP-pentu
”Hyvin kehittynyt reipas narttupentu. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat, hyvä ylälinja, hieman jyrkkä lantio, hyvä häntä, hyvä etu- ja takaosa. Hyvä runko, voisi olla aavistuksen lyhyempi. Liikkuu kauttaaltaan hyvin, esiintyy hyvin. Oikea karvanlaatu.”

Että tämmöistä. Kaikilla on tosi kivat arvostelut ja oli kyllä ihan mahtavaa saada puolet pentueesta paikalle pentunäyttelyyn. Kiitos kun toitte! :) Ja kiitos Mirvalle, joka kuvasi kehäkuvat! Itse olin tosiaan kiinni erittäin iloisen ja rakastavaisen pennun hihnan päässä.

Kehän jälkeen käytiin ulkona ottamassa muutamat kuvat pennuista. Lähinnä otin kuvia Saagasta ja Rollosta, Mana ja Virna pääsivät vain yhteiskuvaan – niistä kahdesta otan kuvia muutenkin koko ajan. Pennut pääsivät myös ihan vähän murhaamaan toisiaan. Kaikkien mielestä sisaruksien päällä ja alla pyöriskely oli tosi kivaa!

saagarollo

Sitten Saagan ja Rollon omistajat alkoivat tehdä lähtöä. Max ei halunnut kävellä takaisin, joten jäi odottamaan kanssamme ryhmäkehää. Tällä kertaa tosin odotteluaikakaan ei ollut ollenkaan niin pitkä kuin edellispäivänä.

Kävimme vielä ennen ryhmäkehää ottamassa Virnasta ja Manasta palkintokuvat Royal Caninin kuvauspaikalla. Muuten pennut saivat nukkua omissa häkeissään.

Tällä kertaa olimme ajoissa kokoomakehässäkin. Isoon kehään mennessä Manalla oli hihna huonosti kuristamassa sitä, mutta muuten se seisoi ja juoksi tosi nätisti. Elina ja Mana jäivät kuuden parhaan joukkoon, mutta eivät sijoittuneet siitä. Melkein meinasi jo jännittää että miten käy.
ryhmamana

Loput kuvat löytyvät galleriastani näyttelyn omasta kansiosta: http://ratnd.com/gallery/#14858207074267

Suuret kiitokset mukavasta näyttelypäivästä kaikille osallisille!

Save

Ensimmäinen pentunäyttely

Pennut pääsivät sunnuntaina ensimmäiseen näyttelyynsä. Mukana siis Mana ja Virna. Tuomarina oli Tiina Taulos, ja kyseessä siis Winner Puppy Show 2016 Helsingin messukeskuksessa.

 

Malacath
Mana kävi kehässä toisen omistajansa, Elinan, kanssa. Vähän Manalla oli keskittymisvaikeuksia, mutta kyllä se osasi olla nätistikin.

”Erinomaiset mittasuhteet. Kirkas musta väri, joskin valkoista tassuissa ja rinnassa. Ryhdikäs olemus. Hyvät pään mittasuhteet. Erinomainen purenta. Suora olkavarsi. Normaalisti kulmautunut takaosa. Takakannukset. Liikkuu hyvällä askeleella sivulta, vielä epävakaasti edestä.”
1. HP
malacath2 malacath3

Vaermina
Virna kävi kehässä sijoituskotinsa, Maxin, kanssa. Hienosti siellä mentiin. :)

Erinom. mittasuhteet omaava musta narttupentu, jolla selkeästi valkoinen rinta. Hyvä pään malli ja korvien asento. Hännän kiinnitys voisi olla korkeammalla. Reipas käytös.
1. KP

vaermina3 vaermina2

Näin siis. Eli ruusukkeet jäi muistoksi molemmille pennuille. :) ”PU” ja ”PN” -kehissä kummatkin jäivät kakkoseksi vanhemmille vaaleille.

Vähän näyttelyssä harmitti kun tuomari ei oikein tuntenut rotua. Ensin tarkisti rotumääritelmästä, että musta on sallittu väri ja sitten huomautti noista valkeista merkeistä, jotka eivät tosiaan ole buhundille liian suuret kummallakaan. Rotumääritelmässä toki lukee että niin vähän valkoista kuin mahdollista, mutta tämähän ei kaikilla roduilla tarkoita samaa. Hyvin monilla vaaleilla on ihan samanlaiset valkeat merkit kuin näillä, mutta ne eivät vain näy enää pikkupentuajan jälkeen…
Mutta tämmöstä se on kun mustan kanssa käy näyttelyssä. Muistan kerrankin Vaalan kanssa kun tuomari melkein heitti pihalle värivirheellisenä. Onneksi tarkisti rotumääritelmän vielä uudestaan ensin. :D

Kehään oli myös viljelty herkkuja, joten penskoilla oli pieniä vaikeuksia keskittyä. Etenkin Manalla. Tänään Mana saikin jo ensimmäiset treenit jossa lattialla oli nameja joihin ei saanut koskea. Kotona sisällä meni erinomaisesti, mutta vielä Elina meinasi treenata ainakin hallilla samaa.

Niin ja huomatkaa pentujen hienot näyttelyhihnat, jotka olivat selvästi toimivat myös näin tositilanteessa. Punoin molemmat hihnat itse kummankin esittäjän toiveiden mukaan (Virnalle pidempi ja Manalle lyhyempi).

 

Loput kuvat Virnasta ja Manasta sekä niistä kahdesta muusta pennusta löytyvät täältä albumista:
http://ratnd.com/gallery/#14815729217599

Kuvia

Tässä edellisen merkinnän jälkeen on toki tapahtunut kaikenlaista (kuten Tulhun MH-testi), mutta olen laiska ja teen kivan kuvapostin.

Kuvissa esiintyvät Freia, Vaala, Tulhu, Virna, Mana ja Rollo. Ja näkyy tuolta välistä löytyvän myös Jade (corgipentu) ja Supu (lapinporokoirauros).
Kuvat ovat väliltä syyskuun loppu – marraskuun alku.